Aukeiden hyvä kasvu hämmästyttää
PUDASJÄRVI
Susivaaran Osaran aukeilla Pudasjärvellä vierailleet kuusamolaiset ja taivalkoskelaiset metsänomistajat yllättyivät myönteisesti siitä, että 1950-60- luvuilla puuttomaksi osaroidulla alueella kasvaa sittenkin aivan oikea metsä.
”Kun otetaan huomioon, että retkeilemme 300 metrin korkeudella merenpinnasta, siihen nähden metsä näyttäisi kasvavan tosi hyvin”, sanoo Taivalkosken metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Teuvo Puolakanaho.
”Kun metsää hoidetaan hyvin, niin kasvaahan se. Asiasta saa varmuuden käymällä paikan päällä katsomassa”, toteaa retkelle osallistunut metsänomistaja Pauli Ronkainen Kuusamosta.
Osaran aukkojen toivioretkeläiset keskustelivat linja-autossa myös siitä, onko Susivaaran nuoren metsän laatu aivan viimeisen päälle kunnollista.
”Tulevaisuudessa ensiharvennuspuusta saatetaan valmistaa vaikka biodieseliä. Siihen välttää heikompikin laatu. Kemin Ajokseen kaavailtu biodiesellaitos haukkaisi pari miljoonaa mottia harvennuspuuta lähialueilta”, kertoo Puolakanaho.
Suuret avohakkuuaukot eivät ole harvinaisia Taivalkoskellakaan. Reippaiden hakkuiden tulokset näkyvät myös yksityismailla.
”Meidän alueen yksityismetsistä 75 prosenttia on nuorta metsää. Ensiharvennusurakka alkaa 10–15 vuoden sisällä.”
Puolakanaho on pahoillaan siitä, että valtio jakelee tuulimyllyjen pystyttäjille rahaa turhan avokätisesti.
Hyviä kotimaisen energian lähteitä löytyisi ympärilleen katsomalla.
”Mieluummin tulisi tukea metsäenergiavarojen hyödyntämistä kuin rahoittaa ulkomaisia yhtiöitä.”
KARI LINDHOLM
Mieluummin tulisi tukea metsäenergia-
varojen
hyödyntämistä
kuin rahoittaa
ulkomaisia
yhtiöitä.«
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
