Saariselän uuteen Luttopirtin kahvilaan ja Auroratuvalle etsitään yrittäjiä
Molemmat rakennukset sijaitsevat suositun kävelyreitin ja latujen varrella Saariselän matkailukeskuksen tuntumassa.
Auroratuvan rakennuksen yhteydessä on iso terassi. Paikan pihapiirissä on lisäksi käymälä-liiterirakennus ja tulentekopaikkoja. Kuva: Jaakko PostiMetsähallituksen Luontopalvelut etsii yrittäjiä Auroratuvan tapahtumatilaan ja Luttopirtin kahvilaan Saariselälle.
Valittavien yrittäjien toivotaan pitävän tiloja auki sekä talvi- että kesäkaudella, Metsähallitus kertoo tiedotteessa. Vilkkaimmat sesongit ajoittuvat joulu–tammikuulle, kevättalvelle sekä heinäkuun lomakauteen ja ruskalle.
Molemmat rakennukset sijaitsevat Saariselän matkailukeskuksen tuntumassa Urho Kekkosen kansallispuistossa.
Auroratupa on rakennettu vuonna 2016 ja viime vuonna peruskorjattu Luttopirtin rakennus vuonna 1952. Aurora sijaitsee merkityn ja valaistun polun varrella, noin 700 metrin päässä Saariselän lähtöportilta.
Luttopirtin rakennus on ainoa 1950-luvulla toimineen retkeilymajan nykypäivään asti säilyneistä rakennuksista. Se sijaitsee Luttojoen rannassa, vain 130 metrin päässä Saariselän reittien lähtöpisteestä.
Lisää tietoa yrittäjäksi hakemisesta löytyy Metsähallituksen sivuilta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









