Retkikartta.fi johdattaa retkeilijät historiakohteiden äärelle
Metsähallitus julkaisi hiljattain retkikartta.fi-palvelussaan yli 10 000 valtion monikäyttömetsistä löytyvää historiakohdetta.
Retkikartta.fi-palvelua voi käyttää helposti maastossa liikkuessaan mobiililaitteella osoitteessa m.retkikartta.fi. Kuva: Kari SalonenMetsähallituksen karttapalvelussa julkaistut tuhannet historiakohteet kartoitettiin valtion metsien kulttuuriperinnön inventointihankkeessa.
Aiemmin retkikartta.fi-palvelusta löytyivät valtion suojelualueiden nähtävyyskohteet. Nyt sitä on täydennetty metsätalouskäytössä olevien monikäyttömetsien historiakohteilla.
Vajaa puolet lisätyistä kohteista on muinaismuistolailla suojeltuja muinaisjäännöksiä, kuten tervahautoja ja hiilimiiluja. Loput kohteista ovat pääosin 1900-luvulle ajoittuvia kulttuuriperintökohteita, esimerkiksi sotahistoriallisia kohteita ja metsätyökämppiä.
Metsähallituksen ylläpitämä maksuton karttapalvelu on kerännyt pääosin kiitosta käyttäjiltään.
”Erityisesti kulttuuriperintökohteet ovat herättäneet kiinnostusta retkeilijöiden keskuudessa”, kertoo Metsähallituksen suunnittelija Ulla Lehtonen.
Osa käyttäjistä on kuitenkin ihmetellyt, miksi palvelussa ei vielä näy kaikkia kohteita.
”Palvelu ei tietenkään vielä alkuvaiheessa ole täydellinen. Tieto täydentyy jatkuvasti”, Lehtonen jatkaa.
”Kaikkinensa palvelussa on pari miljoonaa hehtaaria tietoa valtion monikäyttömetsien maankäytöstä, alue-ekologisista kohteista ja luontokohteista. Pelkästään historiakohteita on yli 10 000, mutta jos luontokohteet otetaan mukaan, nousee luku yli sataantuhanteen.”
Retkikartta.fi-palvelussa käyttäjä voi valita haluamansa karttatason, joka näyttää maastokartalla esimerkiksi kaikki valtion suojelu- ja retkeilyalueet.
Retkeilijä voi valita palvelussa itseään kiinnostavat tasot, joiden sisällä voi vielä tarkentaa valintaansa näyttämään vain tietyt kohteet. Historiakohteet saa kartalle näkyviin valitsemalla ensin nähtävyyskohteet-karttatason, ja sen alta historialliset nähtävyydet -tason.
”Palvelu on käytännössä kaikkien valtion maiden kiinteistömappi. Retkikohteita löytyy kaikentasoisille retkeilijöille. Osa kohteista on helpommin saavutettavissa ja osa sijaitsee soilla tai vaaroilla, jonne ei johda erillistä tietä”, Lehtonen kertoo.
Projektissa kartoitetut Metsähallituksen monikäyttömetsät ovat metsätalouskäytössä olevia metsiä. Jos historiakohde sijaitsee talouskäytössä olevalla alueella, noudatetaan erityiskohteille laadittua erillistä käsittelyohjetta.
”Esimerkiksi tervahauta huomioidaan korjuussa nauhoittamalla sen ympäristö sinisellä. Lisäksi moto jättää kohteen ympärille pitkiä kantoja, joiden avulla se erottuu ympäristöstään jatkossakin”, tarkentaa Lehtonen.
Kohteiden ympäristön käsittelyssä ei ole kyse kohteen varsinaisesta ennallistamisesta, vaan halusta säilyttää kohde alkuperäisen näköisenä.
”Jos kohteen ympärille kasvaa vesakko, se poistetaan. Muutenhan kohde peittyisi puuston alle”, Lehtonen lisää.
Suomussalmen metsätiimissä työskentelevä Lehtonen suosittelee Kainuussa liikkuville retkeilijöille Raatikanvaaraa, josta löytyy sotahistoriallisia nähtävyyksiä.
”Toinen hieno paikka on Säynäjäsuon alue. Siellä voi retkeilyn ohessa ihailla vanhoja tervahautoja ja pyyntikuoppia.”
Tutustu valtion metsien historiakohteisiin maksuttomassa retkikartta.fi-palvelussa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
