Hattulaan harkitaansuurta biojalostamoa
Hämeen liitto ja Hattulan kunta selvittävät mittavan biopolttoainetuotannon edellytyksiä Hattulassa.
Käynnissä on konsulttiselvitys energiapuun saatavuudesta ja teknologiasta, jolla puuta voitaisiin jalostaa. Hankkeesta kertoi Hämeen Sanomat sunnuntaina.
”Kaikki peruselementit tutkitaan: mitä puulle tehdään, mitä se maksaa, ja mitkä ovat pullonkaulat, joissa tarvitaan valtion tukea”, selittää konsultiksi palkattu Timo Rajala.
Todennäköiset vaihtoehdot ovat joko puun kaasutuslaitos tai puun paahtaminen biohiileksi. Kaasua voitaisiin syöttää maakaasuverkkoon, hiilellä taas korvata kivihiiltä kaupunkien voimalaitoksissa.
Selvityksen valmistuttua tarkoitus on löytää yritys, joka kiinnostuisi tehdasinvestoinnista. Tällä hetkellä yrityksillä ei ole sitoumuksia hankkeeseen.
”Kaikki energiayhtiöt akselilla Tampere-Helsinki ovat mahdollisia. Turkukin tulee helposti mukaan”, Rajala sanoo.
Valtiota tarvittaneen Rajalan mukaan tukijaksi metsäpäähän energiapuun saatavuuden parantamiseksi sekä rahoittajaksi uuteen teknologiaan perustuvassa laitoksessa.
Kanta-Hämeessä arvioidaan kasvavan vuodessa kaksi miljoonaa kuutiometriä sellaista puuta, joka jää nykyisin hyödyntämättä. Rajala uskoo biopolttoaineelle löytyvän ottajia, koska ilmastopolitiikka suosii uusiutuviin raaka-aineisiin perustuvaa tuotantoa. Suomen väestöstä ja lämmitystarpeesta huomattava osa on lähellä Hattulaa.
Laitosta suunnitellaan Hattulaan Merven teollisuusalueelle, koska siellä on tarvittava infrastruktuuri valmiina, kuten valmiit liikenneyhteydet rautatietä myöten.
Rajalan selvitys valmistuu ensi vuoden keväällä. Rajala on entinen Pohjolan Voiman toimitusjohtaja ja nykyisin hallituksen jäsen useassa energiayhtiössä.
HENRIK SCHÄFER
Kaikki
energiayhtiöt akselilla Tampere-Helsinki ovat
mahdollisia.«
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
