Unelmien puumajasta voi tulla totta – majakisan voittaja rakentuu elokuussa tiedekeskus Heurekaan
Piirrä, kirjoita, valokuvaa tai videoi unelmiesi maja ja osallistu kilpailuun 9. huhtikuuta mennessä.
Majakisan voittajatyön maksuttomat rakennuspiirustukset, rakennusohjeet ja tarvikelista julkaistaan Heurekan verkkosivuilla 8. elokuuta. Kuva: Hanna-Liisa RistimäkiTiedekeskus Heureka järjestää majakilpailun kaikenikäisille.
Kisaan voivat osallistua lapset joko yksinään tai perheineen tai vaikka koko koululuokkana. Myös aikuiset saavat heittäytyä majanrakennushaaveisiin ottamalla kisaryhmäänsä mukaan kouluikäisen tai nuoremman lapsen.
Majaidean voi piirtää, valokuvata, videoida tai kirjoittaa.
Kilpailussa menestyminen edellyttää hauskoja ja oivaltavia ideoita puumateriaalien käyttämisestä. Majaan voi myös suunnitella esimerkiksi terassin tai salaoven.
Majaehdotus tulee lähettää 9. huhtikuuta mennessä osoitteeseen kisa@heureka.fi.
Heurekan esiraati valitsee kaikkien määräaikaan mennessä saapuneiden ehdotusten joukosta kymmenen finalistia, joista puurakentamisen asiantuntijaraati valitsee voittajan.
Voittaja julkaistaan 26. huhtikuuta.
Paras majasuunnitelma rakennetaan elokuussa Heurekan tiedepuisto Galileihin. Myös vierailijat voivat osallistua rakentamiseen ja seurata majan edistymistä verkossa.
Majakisa ja tiedepuisto Galileihin tuleva maja liittyvät Heurekan SuperPUU-näyttelyyn.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
