ASF-kriisinjohtamiseen keskittyvää keskusta ei toistaiseksi tule, kertoo MTK
Suomeen on lähiviikkojen aikana tulossa EU-komission lähettämä delegaatio, joka koostuu unionin parhaista ASF-asiantuntijoista, kertoo asiantuntija Olli Heino MTK:sta
Kyltit kertovat afrikkalaisen sikaruton (ASF) takia perustetusta tartuntavyöhykkeestä. Kuva: Mikko NikkinenSuomeen ei ainakaan toistaiseksi perusteta väliaikaista afrikkalaiseen sikaruttoon (ASF) keskittyvää kriisinjohtamiskeskusta.
MTK:n edustajat tapasivat Ruokaviraston ja maa- ja metsätalousministeriön edustajia torstaina 3. syyskuuta. Tässä tapaamisessa konkreettisia askeleita kriisijohtamiskeskuksen perustamiseksi ei otettu kertoo MTK:n asiantuntijaeläinlääkäri Olli Heino.
Suomeen on lähiviikkojen aikana tulossa EU-komission lähettämä delegaatio, joka koostuu unionin parhaista ASF-asiantuntijoista, Heino kertoi perjantaina 4. syyskuuta.
Delegaatio tulee arvioimaan Suomen toimia ja niiden onnistumista täällä nyt vallitsevassa ASF-tilanteessa. Lisäksi he tarjoavat arvokasta apua Suomen torjuntatoimien kehittämisessä, Heino kertoo. Hänen mukaansa mukaan delegaatio tuo torjuntatoimiin sen ulkopuolisen näkemyksen, jota kriisinjohtamiskeskuksella olisi tavoiteltu.
Torstain tapaamisessa tuottajajärjestö toi esiin huolensa ASF-tiedottamisen riittävyydestä ja oikea-aikaisuudesta.
Kentällä on paljon epävarmuutta ja epätietoisuutta. Jos tarjolla ei ole viranomaisten tuottamaa tietoa, tyhjiö täyttyy jollain muulla, Heino toteaa.
”Tärkeää olisi tiedottaa myös silloin, kun mitään uutta kerrottavaa ei ole.”
Heinon mukaan Ruokavirasto lupasi parantaa ASF-tiedottamistaan niin, että se on aikaisempaa ajankohtaisempaa ja avoimempaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

