Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Metsäylioppilaiden osuuskunta Uniforst auttaa opiskelijoita alan töihin

    Forstien oma osuuskunta tarjoaa asiantuntija­palveluita alan työ­tehtäviin.
    Christa Vilkki on työskennellyt Uniforstin kautta marraskuun alusta lähtien.
    Christa Vilkki on työskennellyt Uniforstin kautta marraskuun alusta lähtien. Kuva: Kari Salonen

    Laboratoriossa vallitsee keskittynyt tunnelma, kun Christa Vilkki tutkii pihdeillä maanäytettä. Tarkkanäköinen erottaa siinä juuria, jotka punnitaan jatkokäsittelyä varten.

    Vilkki on metsäekologian opiskelija, ja hän työskentelee Helsingin yliopiston juuristotutkimuksessa metsäylioppilaiden asiantuntijapalveluita tarjoavan yrityksen, Uniforstin, kautta.

    ”Hain töihin, koska tiesin työtehtävistä olevan hyötyä seuraavia työpaikkoja ajatellen”, Vilkki sanoo.

    Muutama vuosi sitten perustettu Uniforst on osuuskunta, joka rekrytoi opiskelijoita metsäalan töihin. Osuuskunnan perustaja, Uniforstin puheenjohtaja Lauri Lähteenmäki sai idean osuuskunnasta kolmantena opiskeluvuotenaan, kun harjoittelupaikan haku alkoi olla ajankohtainen ja ajatukset alan työmahdollisuuksista kolkuttelivat mielessä.

    Lähteenmäki alkoi kehitellä ideaa opiskelukavereidensa kanssa, jotka myös olivat kiinnostuneita kehittämään metsäylioppilaiden eli forstien työelämävalmiuksia.

    ”Osuuskunnan tarkoituksena oli luoda siltoja yliopiston ja metsäalan organisaatioiden välille”, Lähteenmäki kertoo.

    Tällä hetkellä Uniforstin tarjoamiin työtehtäviin kuuluvat asiakaspalvelu-, tutkimus- ja asiantuntijatehtävät sekä uusimpana digitaalinen markkinointi. Niihin voivat hakea kaikki Helsingin yliopiston metsäalan opiskelijat, jotka ovat maksaneet osuuskunnan jäsenmaksun.

    Lähteenmäki kertoo pohtineensa, kuinka työllistyminen alalle heti opiskelujen alussa sujuisi jouhevasti. Ajatuksena oli, että osuuskunnan kautta opiskelijat pääsisivät kerryttämään konkreettisia taitoja, joita ei luennoilla kartu.

    ”Koin, että integroituminen työelämään voisi käydä jo koulun penkiltä.”

    Monet Uniforstin työtehtävät ovat projektiluontoisia, joten niitä pystyy helposti tekemään opiskeluiden ohessa.

    Lähteenmäen mukaan lyhyistäkin työsuhteista saattaa poikia uusia toimeksiantoja ja arvokkaita kontakteja kesätyöpaikkaa, harjoittelua tai gradutyötä varten.

    ”Osalle metsäläisistä työkeikat ovat poikineet pidempiaikaisia työtehtäviä tai jopa vakiopaikkoja valmistumisen jälkeen”, hän kertoo.

    ”Tämä on selvä ”winwin-tilanne” kaikille. Opiskelijat pääsevät työelämään kartuttamaan taitojaan ja organisaatiot saavat vaikuttaa siihen, millaisia osaajia alalla on.”

    Tänä vuonna Uniforstin kautta on maksettu palkkaa yli 40 henkilölle 10 000 tunnin edestä. Esimerkkejä osuuskunnan asiakkaakseen hankkimista työnantajista ovat UPM, Metsä­hallitus ja Kestävän metsä­talouden kehittämis- ja asiantuntijaorganisaatio Tapio.

    Lähteenmäen mielestä raskaat rekrytointiprosessit hankaloittavat usein opiskelijoiden työllistymistä alalle. Uniforstin hän näkee ratkaisuna helpottamaan palkkausta ilman massiivista byrokratiaa.

    ”Yritykselle jo pelkän rekrytointiluvan saaminen vie aikaa ja vaivaa, mutta me voimme tarjota palveluna osaajat töihin.”

    Metsäala on Lähteenmäen mukaan ottanut osuuskunnan hyvin vastaan. Asiakkaiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, ja uusiin työtehtäviin haetaan jatkuvasti opiskelijoita.

    ”Jäseniämme yhdistää vahva osaaminen ja innokkuus oppia uutta.”

    Osuuskunnan toiminnalla myös opiskelijat tietävät tarkemmin, minkälaisia ovia koulutus avaa.

    Vilkki on ahkeroinut Uniforstin palveluksessa marraskuun alusta alkaen. Jäsenenä hän on ollut osuuskunnassa jo vuoden ajan.

    ”Työ on hyvä alkusysäys uralle.”

    Lähteenmäki on luottavainen Uniforstin tulevaisuuteen. Osuuskunta on toiminut osalle opiskelijoista ponnahduslautana lähteä kokeilemaan siipiään yritystoiminnassa.

    ”Yrittäjyyden kiinnostavuus on kasvanut, ja se nähdään opiskelijayhteisön keskuudessa varsin varteenotettavana vaihtoehtona.”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.