Aarre: Metsäpalot tuhosivat ennen kymmeniä tuhansia hehtaareita metsää – useimmiten palon aiheuttaa ihminen

Metsäpalon sammuttamista sota­töiden lomassa jatkosodan aikana. Kuva: Vänrikki K. Sjöblom / Sotamuseo

Aamupäivän aurinko kuumotti helteisenä. Oli heinäkuu vuonna 1933, ja Uuno Rutanen työskenteli isänsä kanssa perheen metsäpalstalla Saarijärven Kulhanvuorella. Sitten ilma muuttui savuiseksi.

Kaksikko jäljitti paloa ja päätyi Kulhan taloon, jota tulirintama lähestyi. Pellon riukuaita paloi jo, ja emäntä huusi peloissaan. Väki kantoi huonekaluja ulos ja kasteli pärekattoja.

Samaan aikaan kymmenvuotias Urho Sahinaho etsi metsässä reittiä kalareissulta kotiin.

”Vastaan tuli niin paljon savua, että silmiä kirvelsi ja hengitystä salpasi. Muistan vieläkin, kuinka pelkäsin, kun kuulin kovaa jyminää ja pauhinaa ja taivaalta satoi kipunoita ja kekäleitä”, Sahinaho muistelee Heikki Sahasen vuonna 2002 kirjoittamassa artikkelissa.

Urhon onneksi tuuli ja tuli kääntyivät. Siksi myös Kulhan talo pelastui, vaikka jo ensimmäisenä päivänä palo kulki nopeana latvapalona kymmenen kilometriä.

Tuli karkasi Kulhan metsiin Saarijärven naapurikunnasta Multialta, kun eräs isäntä poltti kantoja ja risuja uudispellollaan. Useimmiten metsäpalon aiheuttaa juuri ihminen.

1800-luvulla Suomessa saattoi palaa vuoden aikana kymmeniä tuhansia hehtaareja metsää, kun nykyään määrä on noin 300–800 hehtaaria.

”Keskimääräinen paloala oli 1800-luvun loppupuoliskolla 130 hehtaaria, mutta 1900-luvun alkupuolella se kutistui pohjoisessa 40–50 hehtaariin ja etelässä jopa alle 20 hehtaariin”, kertoo pitkän ajan palohistorian tutkija Niina Kuosmanen Helsingin yliopistosta.

Nykyään paloja voi syttyä vuodessa tuhatkunta, mutta tuhot jäävät enimmäkseen pieniksi, keskimäärin puoleen hehtaariin.

Suurimmat palot ovat yleensä noin 50–100 hehtaarin kokoisia, ja vain harvoin niin suuria kuin esimerkiksi Muhoksen 250 hehtaarin palo kesällä 2020 tai Kalajoen noin 300 hehtaarin palo kesällä 2021.

Kulhan palossa valtion työnjohtajan määräyksestä kaikkien kykenevien miesten oli lähdettävä sammuttamaan. Yli 50-vuotiaita ja alle 18-vuotiaita vaatimus ei koskenut. Apuun saatiin myös sotilaita.

Sammutuskalustoa löytyi joka kodista: kirveitä, kuokkia, sahoja, lapioita ja vesisankoja. Ennen paloautojen ja vesiletkujen yleistymistä maaseutupalokunnalla saattoi myös olla kaksipyöräiset, hevosvetoiset metsäpalokalustorattaat ja niissä sankoruiskuja ja vesiamme.

Tärkeä sammutusväline oli (ja on yhä) puskahosa eli paloluuta, joka valmistuu palopaikalla.

”Nuori alikasvoskuusi karsitaan, mutta latvaan jätetään kasvustoa. Hosan voi tehdä myös männystä tai koivusta, mutta ne eivät kestä yhtä hyvin kuin kuusi”, kertoo Helsingin palomuseon intendentti Jari Auvinen.

Miten Kulhan palo saatiin lopulta sammuksiin ja kuinka paljon metsää paloi? Ja miten kävi pientilalliselle, jonka uudispellolta Kulhan palo karkasi? Lue koko juttu Aarteen sivuilta.

Muokattu otsikkoa ja juttua 9.8.2021 kello 9.50: Lisätty tietoja artikkelin lähteistä.