Metsäyhtiöiden sahat paransivat alkuvuonna
Vaneria käytetään entistä enemmän kuljetusvälineissä kuorma-autoista nesteytetyn maakaasun tankkereihin asti. Metsä Groupin Punkaharjun vaneritehtaalla koivupöllit ovat menossa viilutukseen. Marita Waenerberg Kuva: Viestilehtien arkistoVuoden toinen neljännes on puutuoteteollisuudessa perinteisesti paras rakentamisen kiihtyessä talven jälkeen. Tänä vuonna huhti–kesäkuu oli jopa odotettua parempi.
Euroopan suurimman sahaajan Stora Enson osavuosikatsauksen mukaan tuloksen koheneminen johtui poikkeuksellisen vahvasta kausiluonteisesta markkinatilanteesta ja kustannusten keventämisohjelmasta.
Myyntihinnat paikallisissa valuutoissa olivat vuoden takaista korkeammat erityisesti Euroopan ulkopuolisilla markkinoilla.
Stora Enson mekaaninen metsäteollisuus (Building and Living) nosti liiketulostaan ilman kertaluonteisia eriä tammi–kesäkuussa viime vuoden 21 miljoonasta eurosta 32 miljoonaan euroon.
Johtaja Jari Suomisen mukaan tulos ei ole lähelläkään tyydyttävä.
”Vielä tarvitaan roimaa parannusta”, Suominen sanoo.
Suomalaisista kolmesta suuresta metsäyhtiöstä Stora Enso on edennyt sahatavaran jalostuksessa pisimmälle. Laudoista ja lankuista jatkojalostetaan Suomisen mukaan noin puolet.
Yhtiö on kehittänyt niin sanottua clt-elementtiteknologiaa. Ristiinlaminoidut puulevyt (clt) valmistetaan Itävallassa. Suomessa niihin asennetaan Pälkäneen ja Hartolan tehtailla eristeet, ulkoverhous, ikkunat ja ovet asiakkaiden toiveiden mukaan.
Stora Enson sahauskapasiteetti on 5,8 miljoonaa kuutiometriä, mistä suomalaisten Lappeenrannan Honkalahden, Kiteen, Varkauden ja Joensuun Uimaharjun sahojen osuus on 1,1 miljoonaa kuutiometriä.
Elinkeinoelämän keskusliiton keskiviikkona julkistaman suhdannebarometrin mukaan puuteollisuuden odotukset nousukäänteestä ovat laimenneet.
Metsä Group arvioi osavuosikatsauksessaan, että sahatavaran jatkojalosteiden myynti jää heinä-syyskuussa viime vuoden vastaavasta jaksosta vaikean markkinatilanteen vuoksi.
Tammi–syyskuussa Metsä Groupin puutuotteista syntyi liiketulosta ilman kertaeriä 16 miljoonaa euroa, saman verran kuin vuotta aiemmin. Liikevaihtoon suhteutettuna liiketulos oli yhtä suuri kuin Stora Ensolla.
Metsä Groupin sahauskapasiteetti on 1,9 miljoonaa kuutiometriä, josta suomalaisten sahojen osuus on 1,5 miljoonaa kuutiometriä.
Metsä Groupin toimialajohtajan Esa Kaikkosen mukaan sahatavarasta jatkojalostetaan noin 20 prosenttia.
Sahatavaran lisäksi Metsä Groupin puutuoteryhmään kuuluu vanerintuotanto. Punkaharjun ja Suolahden vaneritehtaiden kapasiteetti on yhteensä 320 000 kuutiometriä.
Metsä Group ei erittele sahatavaran ja vanerien liikevaihtoa. Kapasiteetin perusteella sahatavaran osuus lienee liikevaihdosta kaksi kolmannesta ja vanerin sekä kertopuun osuus noin kolmannes.
Stora Enso ei valmista lainkaan vaneria.
UPM:n sahateollisuuden strategia poikkeaa Stora Ensosta ja Metsä Groupista. UPM on luopunut sahatavaran jatkojalostuksesta.
Sahaliiketoiminnan johtajan Anssi Klingan mukaan UPM:n sahauskapasiteetti on 1,8 miljoonaa kuutiometriä, josta suomalaisten sahojen osuus on 1,3 miljoonaa kuutiometriä.
UPM:n sahat ovat osa sellu- ja paperitehtaiden puunhankintaa. Alholma palvelee Pietarsaaren sellutehdasta, Kaukaan saha Kaukaan integraattia Lappeenrannassa, Korkeakoski Jämsänjokilaakson paperikoneita ja Porin Seikku Rauman yksikköä.
Sahateollisuuden luvut UPM yhdistää tuloksessaan yhteen metsien kanssa.
Kapasiteetin perusteella sahat muodostanevat noin kolmanneksen metsien ja sahojen yhteenlasketusta liikevaihdosta.
UPM:n vanerien liiketulos ilman kertaeriä liki kolminkertaistui tammi-kesäkuussa viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.
UPM valmistaa vaneria vuodessa noin miljoona kuutiometriä. Tehtaat sijaitsevat Mikkelin Ristiinassa, Savonlinnassa, Jyväskylän Säynätsalossa, Joensuussa, Venäjällä Chudovossa ja Viron Otepäässä.
Tulosnumeroista voi päätellä, että UPM on saanut vanerien tuotannon parempaan iskuun kuin Metsä Group.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
