Taivekartongin hinta nousee
Metsä Board nostaa taivekartongin hintoja Euroopassa 70 euroa tonnilta lokakuun puolivälissä. Esimerkiksi elintarvikkeiden ja kauneudenhoitotuotteiden pakkauksissa käytetyn kartongin hinta on ollut tänä vuonna noin 1 070 euroa tonnilta.
Metsä Board on Euroopan suurin taivekartongin valmistaja. Tuotantokapasiteetista yhtiöllä on noin kolmannes. Valkopintaisten kraftlainerien tuottajana Metsä Board on johtava maailmassa.
Edellisen kerran Metsä Board nosti taivekartongin hintoja tammikuussa 2011.
Metsä Boardin johtajan Markku Romanon mukaan hintojen korotukselle nähtiin nyt otollinen tilaisuus.
”Me uskomme, että tällä hetkellä markkina on siinä tilassa, että se pystyy tällaisen 70 euron hinnan korotuksen ottamaan”, Romano sanoo.
Sellu- ja paperimarkkinoita seuraavan Foexin mukaan pakkauskartonkien kysynnän kasvu jatkuu Yhdysvalloissa. Euroopassa kysynnän piristymisen toivotaan olevan edessä, kun talouden taantuma on vähitellen taittumassa.
Heinäkuussa tuotannon kehitys oli Euroopassa vaisua varsinkin neitseelliseen kuituun perustuvissa kartongeissa. Kierrätyskuiduista valmistetuissa aallotuskartongeissa eli pahvilaatikoiden raaka-aineessa kysynnän ja tarjonnan tasapaino oli parempi muun muassa kasvaneen viennin ansiosta.
Kierrätyskuitupohjaisten kartonkien hinnat ovat olleet viime aikoina nousussa niin, että elokuussa niiden hinnat olivat reilun kymmenen prosenttia korkeammat kuin vuotta aiemmin.
Metsä Board valmistaa kaikki kartonkinsa neitseellisistä kuiduista, eikä käytä kierrätyskuituja.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
