Rupilisko kärsii kuivasta keväästä
Taitava ja sympaattinen piileskelijä: rupilisko kärsii nyt vähälumisesta talvesta, sulamisvesiä on lammissa todella vähän. Jaakko Kilpiäinen Kuva: Viestilehtien arkistoJOENSUU (MT)
Pian kymmenen vuotta joensuulainen tutkija Ville Vuorio on elänyt rupiliskoelämää. Hän on tehnyt töitä lajin tuntemuksen parantamiseksi ja suojelun edistämiseksi, mutta jälleen kerran uhanalaisen lajin tulevaisuus näyttää murheelliselta.
”Vettä on tällä hetkellä lammissa todella vähän. Ellei kesästä tule poikkeuksellisen sateista, poikasten tulevaisuus näyttää huonolta. Vesi on niille aivan välttämätöntä muodonvaihdokseen saakka”, Vuorio huolehtii toukokuisena kylmänä aamuna Joensuun lähistön lampiryppäällä kulkiessamme.
”Lisääntymislampien vedenpinnan huippu saavutetaan yleensä toukokuun alussa. Tänä keväänä tämä huippu näyttää vastaavan loppukesän tasoa.”
Myös leudot talvet rasittavat ennen aikojaan horroksesta herääviä sammakoita.
”Energiaa kuluu turhaan, minkä takia yksilöt ovat tavallista pienempiä ja niiden selviytyminen hankaloituu. Sama saattaa koskea rupiliskoa”, Vuorio selventää vähän tutkitun lajin tilannetta.
Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksessa Vuorion edeltäjä oli 2000-luvun alussa alkanut Viron ympäristöministeriön aloitteesta kiertää paikallisia lampia ja kartoittaa, elääkö muinaislajia nimeltä rupilisko vielä Pohjois-Karjalassa.
Vuorio jatkoi työtä kansainvälisessä Life-hankkeessa. Hän teki maastossa löytöjä, perehtyi lajiin ja innostui niin, että hänellä on valmisteilla myös väitöskirja Itä-Suomen yliopistoon rupiliskon elintavoista ja lisääntymisestä.
Tutkimuksen lisäksi Vuorio on ideoinut opettavaisen lautapelin, jossa ryhmissä ratkotaan rupiliskojen elinolojen parantamisvaihtoehtoja. Peli on vielä matkalla tuotantoon ja levitykseen.
Vuosien varrella Vuorion into on tarttunut niin Joensuun kaupungin päättäjiin, jotka ottivat rupiliskon Joensuun tunnuseläimeksi, kuin myös paikallisiin rokkareihin, jotka kanavoivat rahaa lajin suojeluun.
Maastossa rupiliskoja on autettu vapaaehtoisen Metso-suojeluohjelman rahoituksen turvin kaivamalla suotuisiin paikkoihin 23 uutta lampea ja syventämällä entisiä.
Vielä ei pystytä sanomaan pohjoiskarjalaisen rupiliskopopulaation kokoa, mutta se tiedetään, että rupiliskojen asuinlampia Joensuussa, Tohmajärvellä ja Kontiolahdella on noin 70.
”Tarkkoja paikkoja ei haluta kertoa, etteivät rupiliskot vain tallaudu liikkujien jalkoihin”, Vuorio perustelee.
Suojelu on edennyt hänen mukaansa onnellisten tähtien alla, koska 600 kirjeellä tavoitettua maanomistajaa ovat poikkeuksetta suhtautuneet lajiin myötämielisesti. Lammille on päästy tutkimaan ja maanomistajat ovat jättäneet alueita rauhaan.
Noin 700 hehtaaria on saatu vapaaehtoisen suojelun piiriin. Osa omistajista myi metsän maapohjineen valtiolle, osa piti maan itsellään, mutta suojeli puuston käypää korvausta vastaan.
”Todella vähän vettä! Nyt ei kyllä voi sanoa, miten rupiliskot kesästä selviytyvät”, Ville Vuorio huokaa toistamiseen, kun kauhoo lammen pohjaa haavilla.
Rupiliskotakuuta ei retkillä ole, sen verran harvinaisia yksilöt ovat ja kovia piileskelemään.
”Kohmeisen otuksen täältä saattaisi löytää”, Vuorio kääntelee lahopuita rannalla ja tutkii vesirajaa.
Muutaman kymmenen metrin päässä seuraavalla lammella jo tärppää. Ensin haaviin tarttuu pieni ja rupiliskoa paljon yleisempi vesilisko.
”Vesiliskot elävät yleensä samoissa lammissa, mutta rupiliskot ottavat paremmat paikat.”
Lopulta syvennetyn lammen syvimmässä kohdassa erottuu tumma rupilisko. Ensimmäistä kertaa juuri tästä lammesta rupilisko tavataan.
”Jee!” tutkijakin syttyy ja pudottaa otuksen lasipurkkiin ja alkaa valokuvata sitä.
Kuvauksen päätteeksi sisiliskoa muistuttava sammakkoeläin lähtee liikkumaan kohti vettä hauskasti raajoillaan ruumista vetäen.
LIISA YLI-KETOLA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
