Ponsse alentamassa osinkoa 0,85 eurosta 0,3 euroon osakkeelta – yhtiön jatkuvuus pyritään varmistamaan epävarmassa tilanteessa - Metsä - Maaseudun Tulevaisuus
Tiesitkö? Voit lukea viikossa 3 artikkelia ilman tilausta - hanki rajaton lukuoikeus nyt 9,90€/kk
Metsä

Ponsse alentamassa osinkoa 0,85 eurosta 0,3 euroon osakkeelta – yhtiön jatkuvuus pyritään varmistamaan epävarmassa tilanteessa

Ponssen hallitus esittää yhtiökokoukselle, että henkilöstölle voittopalkkiota maksetaan aiemman suunnitelman mukaisesti.
Pentti Vänskä
Ponsse-konsernin henkilöstölle esitetään maksettavaksi viime vuodelta voittopalkkiota aiemmin suunnitellun mukaisesti enintään 100 euroa per henkilö per työssäolokuukausi.

Ponssen hallitus tulee esittämään yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa viime vuodelta osinkoa 0,3 euroa osakkeelta aiemmin ehdotetun 0,85 euron sijaan, yhtiön tiedote kertoo.

"Näin hallitus pyrkii varmistamaan yhtiön jatkuvuuden ja taloudellisen vakauden tilanteessa, jossa vallitsee paljon epävarmuuksia. Osinkojen alentamisella on yhteensä 15,4 miljoonan euron vaikutus yhtiön talouteen."

Samalla yhtiön hallitus ilmoittaa esittävänsä yhtiökokoukselle, ettei konsernin palveluksessa olevan henkilöstön voittopalkkiota tulla alentamaan aiemmin ehdotetusta.

Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että Ponsse-konsernin henkilöstölle maksetaan viime vuodelta voittopalkkiota aiemmin suunnitellun mukaisesti enintään 100 euroa per henkilö per työssäolokuukausi.

Ponssen hallitus on päättänyt kutsua yhtiön osakkeenomistajat varsinaiseen yhtiökokoukseen keskiviikkona 27.5.2020.

Yhtiö lähettää varsinaisen yhtiökokouskutsun osakkeenomistajille myöhemmin. Yhtiön 1.4.2020 pidettäväksi aiottu yhtiökokous jouduttiin aiemmin perumaan vallitsevan koronavirustilanteen takia.

Lue lisää

Yhdysvalloissa koronatartuntojen määrä nousee edelleen rajusti – vuorokaudessa todettu yli 65 000 uutta tartuntaa

Bolivian presidentillä Jeanine Anezilla on todettu koronavirustartunta, myös neljä ministeriä sairastunut

Koronakuolemat ovat laskussa Ruotsissa – kansanterveysviranomaiset pitävät virusta yhä uhkana

STM esittää suojavarusteiden hankkimista 100 miljoonalla eurolla