Ponsse alentamassa osinkoa 0,85 eurosta 0,3 euroon osakkeelta – yhtiön jatkuvuus pyritään varmistamaan epävarmassa tilanteessa
Ponssen hallitus esittää yhtiökokoukselle, että henkilöstölle voittopalkkiota maksetaan aiemman suunnitelman mukaisesti.
Ponsse-konsernin henkilöstölle esitetään maksettavaksi viime vuodelta voittopalkkiota aiemmin suunnitellun mukaisesti enintään 100 euroa per henkilö per työssäolokuukausi. Kuva: Pentti VänskäPonssen hallitus tulee esittämään yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa viime vuodelta osinkoa 0,3 euroa osakkeelta aiemmin ehdotetun 0,85 euron sijaan, yhtiön tiedote kertoo.
"Näin hallitus pyrkii varmistamaan yhtiön jatkuvuuden ja taloudellisen vakauden tilanteessa, jossa vallitsee paljon epävarmuuksia. Osinkojen alentamisella on yhteensä 15,4 miljoonan euron vaikutus yhtiön talouteen."
Samalla yhtiön hallitus ilmoittaa esittävänsä yhtiökokoukselle, ettei konsernin palveluksessa olevan henkilöstön voittopalkkiota tulla alentamaan aiemmin ehdotetusta.
Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että Ponsse-konsernin henkilöstölle maksetaan viime vuodelta voittopalkkiota aiemmin suunnitellun mukaisesti enintään 100 euroa per henkilö per työssäolokuukausi.
Ponssen hallitus on päättänyt kutsua yhtiön osakkeenomistajat varsinaiseen yhtiökokoukseen keskiviikkona 27.5.2020.
Yhtiö lähettää varsinaisen yhtiökokouskutsun osakkeenomistajille myöhemmin. Yhtiön 1.4.2020 pidettäväksi aiottu yhtiökokous jouduttiin aiemmin perumaan vallitsevan koronavirustilanteen takia.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
