Metsä

Kantohinnat nousussa, harvennuksetkin käyvät kaupaksi – "Puuta ei ole tarjolla lähellekään teollisuuden tarpeen mukaisesti"

Puukaupassa on käynnissä kova loppukiri, alkuvuonna syntynyt kaula viime vuoteen on kaventunut 9 prosenttiin.
Jaana Kankaanpää
Sahat hakevat tukkia sekä päätehakkuilta että harvennuksilta.

Metsäyrityksillä on pulaa nopeasti korjattavista kelirikkoleimikoista. Niistä maksetaan nyt varsin hyvin, kertoo johtaja Jari Yli-Talonen Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksestä.

Yli-Talosen mukaan tukin hinnat ovat nousseet syksyllä useita euroja. Kysytyintä on kuusi, mutta myös männyn hinta on noussut.

"Tämä kertoo, että puuta ei ole tarjolla lähellekään teollisuuden tarpeen mukaisesti."

"Suhteessa eniten on noussut tukin hinta harvennusleimikoilla. Niistä saa nyt saman, mitä 1,5 vuotta sitten maksettiin päätehakkuilla. Myös kuitupuusta maksetaan hyvin."

Yli-Talosen mukaan tukin hinnat ovat nyt kolmanneksi korkeimmalla tasolla kymmeneen vuoteen.

"Puukauppoja aikovan metsänomistajan kannattaa nyt laittaa harvennuksia ja päätehakkuita tarjolle. Ainoastaan talviharvennusten kysyntä on heikompaa, mutta niillekin on löytynyt paikallisia ostajia."

Päijät-Hämeessä puuta on viime vuosina korjattu paljon. Yli-Talosen mukaan sen vaikutukset jaksavat aina ihmetyttää.

"Kirves on parasta lääkettä metsälle. Metsien kasvu on hakkuista kiihtynyt ja puumäärä kasvanut."

Koko maan puukauppa jäi alkuvuonna selvästi jälkeen viimevuotisesta. Kesän jälkeen puukauppa virkosi vielä hitaasti, mutta syyskuun puolivälin jälkeen metsänomistajat ovat myyneet puuta viimevuotista vilkkaammin.

Tällä hetkellä koko vuoden puukauppamäärä on enää noin 9 prosenttia viimevuotista jäljessä. Viime viikolla Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat yksityismetsistä 851 822 kuutiometriä puuta.

"Puukauppa ottaa nyt todellista loppukiriä, sillä viikon puukauppamäärä ylitti lähes 350 000 kuutiometriä edellisen vuoden puukauppamäärän ja hinnatkin ovat edelleen loivassa nousussa", totesi tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:sta.

Lue myös:

Tukkipula rajoittaa sahatavaran tuotantoa – "Nyt juostaan kelirikkoleimikoiden perässä", Sahateollisuus ry:n puheenjohtaja Tommi Sneck sanoo

Katso uusin video
Lue lisää

Joustoja ja tukea energiapuulle – ei kieltoja

Tukin hyvä kysyntä kiritti hakkuita marraskuussa

Hakkeen tuonti kasvoi lähes viidenneksen tammi–lokakuussa

Rynkytys metsäalaa kohtaan jatkuu – metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola ennustaa kiivasta keskustelua kestävyydestä