Metsä

Isä ja tytär valmistavat huonekaluja käsitöinä Ylöjärvellä: ”Käymme näkökulmat läpi joskus kovemmalla äänellä, mutta yhteistyössä"

Ylöjärveläisyrityksen omistavat isä ja tytär, mikä tuo asioihin kaksi erilaista kantaa.
Rami Marjamäki
"Oleellisinta on, että teemme kalusteet ammattiylpeydellä loppuun asti viimeisteltyinä”, sanoo Johanna Koivisto.

Kalustopuuseppä P. Koivisto Oy:n tiloissa tehdään töitä isän ja tyttären johdolla, sillä Pekka Koivisto, 72, sekä Johanna Koivisto, 25, omistavat yhdessä yrityksen. Ikäero tuo asioihin välillä kaksi erilaista näkökulmaa.

”Ikäero on rikkaus, koska sitä kautta tulee asioihin esille kaksi kantaa. On myös selvää, että Pekalla on paljon enemmän kokemusta, jota yritän imeä itseeni", toteaa Johanna Koivisto.

Johannaa hymyilyttää samalla, kun hän antaa esimerkin, mistä kaksikolla on eriävä näkemys.

”Isä ei koe varttuneemman polven tavoin tarpeelliseksi, että yrityksellä on Facebook- ja Instagram-tili. Olemme kuitenkin tehneet sivustot yhteisymmärryksessä.”

Pekka Koivisto kokee yhteistyön sujuvan helposti, vaikka isällä ja tyttärellä on toki huonojakin päiviä.

”Sellainen saa näkyä, sillä niitä on joskus kaikilla. Meillä on myös toisinaan erilaisia näkemyksiä vaikkapa siitä, miten esimerkiksi kaapisto pitäisi huomioida tarjouksen jättövaiheessa.”

”Käymme näkökulmat läpi joskus kovemmalla äänellä, mutta yhteistyössä. Yleensä minä kuitenkin sanon kokeneempana viimeisen sanan, senkin toki Johannan hyväksynnällä.”

Pekka on myös asettunut Johannan tueksi hankalilla hetkillä.

”Joskus on ilmennyt ennakkoluuloja ja epäilyksiä siitä, osaako nainen tätä hommaa. Isä on tuolloin kuitannut epäilyt hymyn säestyksellä”, Johanna toteaa.

Kalustopuuseppä P. Koiviston juuret juontavat vuoteen 1975, kun Pekka perusti yrityksen. Alkuaikoihin mahtuu myös hauska kauppahetki.

”Löysin vuonna 1975 sopivat vuokratilat Tampereen Viinikasta. Saatuani prässin tiloihin sisälle ilmestyi vuokraisäntä sisälle ja totesi: 'Mun tarvii tää tila varmaan nyt myydä.' Kiroiltuani hetken hän lisäsi: 'Sulle'”, Pekka Koivisto nauraa.

Nykyiseen toimipaikkaansa yritys muutti vuonna 1981. Johanna työskenteli yrityksessä kesäisin yläasteikäisestä lähtien.

”Pyörin hallilla paljon muutoinkin. Kuulin usein, että minulle pitäisi antaa porttikielto. Valmistuin lopulta vuonna 2015 ammattikoulun rakennuspuolelta, ja vuonna 2018 ostin isältä puolet yrityksestä.”

Yrityksen palkkalistoilla on isän ja tyttären lisäksi kahdeksan työntekijää. Heihin lukeutuvat myös Johannan veli sekä palkanlaskentaa ja laskutusta hoitava Pekan vaimo Marita Karvinen. Johannan mukaan on hyvä asia, että yrityksen johdossa on kaksi eri-ikäistä ihmistä.

Ylöjärvellä syntyy mittatilaustyönä monenlaisia kalusteita.

”Teemme kalusteet kaikkiin tiloihin. Eniten teemme komeroita ja muita kaappikalusteita. Valmistamme myös esimerkiksi sohvia yhdessä verhoilijan kanssa. Oleellisinta on, että teemme kalusteet ammattiylpeydellä loppuun asti viimeisteltyinä”, Johanna Koivisto sanoo.

Pekka Koiviston mukaan asiakkaat haluavat nykyisin erityisesti levykalusteita.

”Tähän ryhmään kuuluvat myös laminaattituoteet sekä melamiinilevyt. Varsinaisten puukalusteiden kysyntä taas on laskenut 2000-luvulla, vaikka niillekin on ostajansa.”

”Puulajeista eniten käytetään koivua ja tammea. Jonkin verran menee myös esimerkiksi saarnea. Sen sijaan kuusta ja mäntyä kysytään varsin harvoin.”

Korona-aika on näkynyt ylöjärveläisyrityksessä hyvässä ja huonossa.

”Sairaaloihin on tilattu kalusteita varsin runsaasti. Osasyy on, että Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kunnossapidon kalustetilaukset tulevat meille.”

Yrityksen kannalta negatiivista on ollut, että materiaalien hinnat ovat nousseet ja nousevat todennäköisesti lisää.

”Joidenkin materiaalien suhteen on ollut myös toimitusongelmia. Esimerkiksi tiikkiä oli todella hankalaa saada, vaikka sitä tarvittiin vain yhden oven listaan”, Johanna Koivisto toteaa.

Pekka Koivisto toivoo aidolle käsityölle entistä enemmän arvostusta.

”Käsityötä ei nykyisin arvosteta samalla tavalla kuin takavuosina. Jotkut myös pitävät hintaa korkeana ja hankkivat halvemmalla tehtyjä tuotteita.”

Koivistoja hymyilyttää kysymys jatkosta, sillä puuyrittäjyys näyttäisi kiinnostavan kolmattakin polvea.

”Kaksi poikaani ovat jo päässeet seuraamaan työskentelyä. Heillä on ollut toimistossa leikkikehä, vaikka työtilat kiinnostavat paljon enemmän”, Johanna Koivisto kertoo.

Katso uusin video: Kun suvun mökki kävi ahtaaksi, ratkaisuksi syntyi minimökki
Lue lisää

Pöytyäläisen designyritys Myssyfarmin liikevaihto lähes tuplaantui viime tilikaudella, mutta tulos jäi yhä tappiolle

"7. luokkalainen ei välttämättä osaa pitää vasaraa oikein päin” – käsityönopettaja on huolissaan oppilaiden perustaidoista, kun taitoaineita vähennetään

Nikkaroi puupenkki Aarteen ohjeella – Materiaaliksi sopii ylijäämäpuu tai uusi, höylätty puutavara

Tässäkö uusi trendi? Meijän Ilonan kätevä emäntä Elli Sirviö teki tammalleen loimen pitsisestä päiväpeitosta