Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
Inkoolainen metsästäjä Niko Lumio arvioi, että tarve suojametsästykselle on ollut kova.
Inkoolainen metsästäjä Niko Lumio arvioi, että tarve suojametsästykselle on ollut kova. Kuva: Panu Hiidenmies

Merimetsoa saa nyt metsästää – ”Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

Inkoolainen metsästäjä Niko Lumio on ampunut suojametsästyksen ensimmäisinä päivinä jo suuren määrän lintuja.
Inkoo

Elokuun lopun aamuina verkot olivat jälleen tyhjiä, ja musta lintu istui karilla saalis pitkässä luisessa nokassaan.

Syyskuun ensimmäisenä päivänä tilanne muuttui: merimetsoa saa nyt ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin metsästää ilman erillistä poikkeuslupaa, silloin kun lintu liikkuu kalanpyydysten tuntumassa.

Kyse on valtakunnallisesta lakiuudistuksesta. Merimetso siirtyi kesäkuussa 2026 metsästyslain riistalajiksi. Merimetso rauhoitettiin samalla ympäri vuoden, mutta lakiin kirjattiin yleispoikkeus, jonka mukaan merimetsoja voi metsästää 300 metrin etäisyydellä kalanpyydyksistä aikavälillä 1.8.–28.2.

Inkoolainen metsästäjä Niko Lumio on ampunut suojametsästyksen ensimmäisinä päivinä jo suuren määrän lintuja. Hän arvioi, että tarve on ollut kova: yksi merimetso syö noin puoli kiloa kalaa päivässä, ja satojen, jopa tuhansien lintujen parvi imuroi letkassa ison määrän kalaa matalasta lahdesta kerralla.

Lumion arvion mukaan Inkoossa liikkuu tuhansia merimetsoja.
Lumion arvion mukaan Inkoossa liikkuu tuhansia merimetsoja. Kuva: Panu Hiidenmies

Aiemmin ampuminen edellytti aina ely-keskuksen tapauskohtaista poikkeuslupaa; nyt riittävät riistanhoitomaksu, metsästysoikeus alueelle ja saalisilmoitus.

Saaliin saa käyttää ravinnoksi, mutta kaupallinen hyödyntäminen on kielletty. Yleispoikkeus koskee koko Suomen rannikkoa, ei vain Inkoota.

Ympäristöjärjestö Birdlife Suomi on katsonut yleispoikkeuksen olevan ristiriidassa EU:n lintudirektiivin kanssa, koska direktiivi edellyttäisi poikkeamiselta tapauskohtaista harkintaa.

Hallitus puolestaan pyrkii saamaan merimetson virallisesti EU:n metsästettävien lajien listalle, mikä poistaisi ristiriidan muodollisesti.

Ilman houkuttimia lintu on tarkka.
Ilman houkuttimia lintu on tarkka.  Kuva: Panu Hiidenmies

Lumion arvion mukaan Inkoossa liikkuu ainakin tuhansia merimetsoja, ja matalan lahden pohjukkaan ei parven jäljiltä jää kalastajalle juuri mitään.

Pyynti vaatii oikeita temppuja.

”Houkuttimilla on iso merkitys, niiden avulla linnut tulevat rohkeammin. Myös naamioinnilla on iso merkitys", Lumio kertoo.

Ilman houkuttimia lintu on tarkka. Ero hanhenmetsästykseen on selvä: jos hanhiparvi näkee kuolleen lajitoverin, se ei enää lähesty paikkaa, mutta merimetsot eivät välitä kuolleista lajitovereistaan vaan tulevat siitä huolimatta.

Vesistön läheisyydessä lyijyhaulit ovat muutenkin kiellettyjä, joten Lumio ampuu teräshauleilla, jotka pudottavat linnun hyvin.

Kokemusta säiden vaikutuksesta ei vielä juuri ole, sillä jahti on ollut käynnissä vasta muutaman päivän. Aamulla ja päivällä lintuja näkyy eniten paljailla luodoilla, illalla ne siirtyvät yöpymään puustoisten saarten puihin.

Lumio pitää muutosta myöhässä tulleena.

"Merimetsoja saa olla, mutta ei niitä saa liikaa olla.”

Niko Lumio

”Merimetsoja saa olla, mutta ei niitä saa liikaa olla. Merimetso on ollut kauan rauhoitettu, ja Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään. Nyt joudutaan ampumaan isompia määriä", hän sanoo.

Merimetsojen asuttama luoto.
Merimetsojen asuttama luoto. Kuva: Panu Hiidenmies

Lumio toivoo pyynnin jatkuvan ja turhan byrokratian, kuten 300 metrin säännön, poistuvan – tai ainakin, ettei metsästystä rajoiteta enempää.

Inkoon vesillä veneet lähtevät nyt aamuisin merelle uudella, pitkään odotetulla oikeudella.

Merimetson metsästys tulisi suunnitella siten, että sillä ehkäistään todellista vahinkoa.
Merimetson metsästys tulisi suunnitella siten, että sillä ehkäistään todellista vahinkoa. Kuva: Juho Rahkonen

Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.