Metsä

Syntyykö tästä Suomen suurin yhteismetsä?

LähiTapiola hakee yhteismetsäänsä osakkaita koko metsäisen Suomen alueelta.
Markku Vuorikari
LähiTapiola haluaa kasvattaa yhteismetsänsä Suomen suurimpien joukkoon. Siihen voi liittyä kaikkialta Suomesta.

LähiTapiola on perustanut yhteismetsän ensimmäisenä finanssialan toimijana. Tavoitteeksi on asetettu, että kyseinen yhteismetsä nousee Suomen suurimpien joukkoon.

"Olemme huolissamme metsäomistuksen pirstoutumisesta ja omistamisen valumisesta ulkomaisiin käsiin. Samalla haluamme edistää hyvää metsänhoitoa ja auttaa metsänomistajia saamaan metsänsä tuottamaan", toteaa metsätalousliiketoiminnan johtaja Petri Pitkänen LähiTapiolasta.

Yhteismetsä on toimiva vaihtoehto passiivisille metsänomistajille, jotka eivät kuitenkaan halua luopua metsistään. LähiTapiolan arvion mukaan jopa kaksi miljoonaa hehtaaria yksityismetsää on jäänyt aktiivisen metsätalouden harjoittamisen ulkopuolelle.

Niissä on hoitorästien takia heikko tuotto.

"LähiTapiolan yhteismetsään liittyminen on tehty helpoksi. Metsänomistajat voivat liittyä siihen koko metsäisen Suomen alueella", kertoo johtava asiantuntija Marika Makkonen.

Yksittäisten metsänomistajien lisäksi vaihtoehto sopii kuolinpesille ja metsäyhtymille.

Tehokkuuden varmistamiseksi LähiTapiolan yhteismetsään liittyviltä metsälöiltä edellytetään noin 30 hehtaarin kokoa. Liittymisen yhteydessä metsälöt tarkastetaan maastossa, mikä varmistaa niiden arvon oikean määrittämisen.

LähiTapiola-ryhmän oma panostus yhteismetsään on muutama tuhat hehtaaria. Suunnitelmien mukaan yhteismetsää on tarkoitus kasvattaa Suomen suurimpien joukkoon. Se tarkoittaa kymmenien tuhansien hehtaarien kokoluokkaa.

Makkosen mukaan metsän parasta tuottoa haettaessa yhteismetsä ottaa huomioon myös hiilensidonnan ja metsien monimuotoisuuden.

"Emme hae tällä omaa voittoa, vaan haluamme antaa yhteismetsän hyödyn omistaja-asiakkaillemme. Omille metsäsijoituksille haemme samaa tuottoa kuin mitä omistaja-asiakkaamme saavat yhteismetsästä", Pitkänen sanoo.

LähiTapiola on Suomen suurin yksityismetsien vakuuttaja noin 54 prosentin markkinaosuudella.

Katso uusin video: Kannattaako pienpuut katkoa kuiduksi vai kasata kaikki energiapinoon?
Lue lisää

Tuulivoimasta tuli yhteismetsien rahasampo, mutta sopimuksiin tarvitaan ammattiapua

Hotelli Hamburger Börs avautui vieraille trumpettifanfaarein

Vain 100 viljelijää on varautunut satovahinkoihin vakuutuksella – kevään uusintakylvöihin vakuutus olisi voinut tuoda apua

Pankkien visiot sähköisestä asuntokaupasta tuottavat kuluttajille murheita ja liikakuluja, moittivat kiinteistönvälittäjät