Metsä

Brasilian Amazonin sademetsäkato suurinta 15 vuoteen

Opposition näkemyksen mukaan metsäkatoa aiheuttaa presidentin kannustus kaivostoimintaan ja maatalouteen.
Noin 60 prosenttia Amazonin sademetsästä sijaitsee Brasilian alueella. Kuva elokuulta 2020. LEHTIKUVA/AFP

Brasiliassa Amazonin sademetsän metsäkato on kiihtynyt. Vuoden 2020 elokuusta vuoden 2021 heinäkuuhun sademetsää tuhoutui lähes 22 prosenttia eli yli viidennes enemmän kuin edeltävänä vastaavana vuoden ajanjaksona.

Brasilian kansallisen avaruustutkimusinstituutti INPE:n arvion mukaan vuodessa Brasilian Amazonilta katosi metsää yli 13 000 neliökilometriä. Metsäkato on ollut viimeksi suurempaa 15 vuotta sitten, kun metsäpinta-alasta hävisi yli 14 000 neliökilometriä vuoden mittausjaksolla vuosina 2005–2006.

Amazonin metsäkato on kiihtynyt Brasilian nykyisen presidentin Jair Bolsonaron kaudella. Nyt kirjattiin jo kolmas perättäinen kerta, kun metsäkato on hänen presidenttiytensä aikana vauhdittunut. Opposition näkemyksen mukaan metsäkatoa aiheuttaa presidentin kannustus kaivostoimintaan ja maatalouteen.

Maan ympäristöministeri Joaquim Leite on myöntänyt, että lukemat ovat "haaste", ja vannonut toimivansa aiempaa tehokkaammin ympäristörikoksia vastaan. Hän on kuitenkin myös väittänyt, etteivät lukemat anna todenmukaista kuvaa viime kuukausien tilanteesta. INPE tosin kertoo, että lokakuu oli mittaushistorian huonoin: instituutti rekisteröi tuolloin metsäkatoa alueella, joka vastaa yli puolta Rio de Janeiron kaupungista.

Maan hallitus on sanonut taistelevansa laittomia hakkuita vastaan lähettämällä alueille entistä enemmän joukkoja.

Brasilia oli yksi maista, joka allekirjoitti COP26-kokouksessa sopimuksen metsäkadon lopettamisesta vuoteen 2030 mennessä. Bolsonaro on luvannut laittomien hakkuiden loppuvan Brasiliassa vuoteen 2028 mennessä.

Noin 60 prosenttia Amazonin sademetsästä sijaitsee Brasilian alueella.

Katso uusin video: Kannattaako pienpuut katkoa kuiduksi vai kasata kaikki energiapinoon?
Lue lisää

Metsänomistajat ansaitsevat kiitoksen

EU haluaa metsäkadon kuriin ja se voi vaikuttaa maatalouteen ja metsänhoitoon myös Suomessa – MTK pelkää byrokratian kasvua

Komissio haluaa kitkeä EU-markkinoilta metsäkatoa edistävät tuotteet – tuontituotteiden lähtömaat jaettaisiin riskiluokkiin

MT paikan päällä Glasgown ilmastokokouksessa: Metaanipäästöt ja metsäkato halutaan kuriin, Brasilia lupailee valtavia päästövähennyksiä maatalouteen – "Kaikki valtiot eivät ole liikkeellä ketunhäntä kainalossa"