Ponsse keskeyttää toimintansa Venäjällä ja peruu tulosarvionsa tälle vuodelle
Venäjän ja Valko-Venäjän myynnin osuus yhtiön liikevaihdosta oli noin 20 prosenttia viime vuonna
Ponsse keskeyttää toistaiseksi kaikki vientitoiminnot Venäjälle ja Valko-Venäjälle sekä metsäkoneiden että niiden varaosien osalta. Kuva: Pentti VänskäMetsäkonevalmistaja Ponsse keskeyttää toistaiseksi kaikki vientitoiminnot Venäjälle ja Valko-Venäjälle sekä metsäkoneiden että niiden varaosien osalta.
Myös Ponsse-konsernin venäläinen tytäryhtiö OOO Ponsse keskeyttää paikalliset varaosa- ja huoltopalvelutoimintonsa toistaiseksi.
Venäjän ja Valko-Venäjän myynnin osuus yhtiön liikevaihdosta on noin 20 prosenttia vuoden 2021 tilinpäätöksestä laskettuna.
Samalla Ponsse peruu arvionsa tämän vuoden tuloksesta. Aiemman tulosohjauksen mukaisesti konsernin euromääräisen liiketuloksen arvioitiin olevan vuonna 2022 samalla tasolla kuin 2021.
Ponsse pyrkii haastavassa tilanteessa huolehtimaan myös OOO Ponssen henkilöstöstä, yhtiön tiedote kertoo.
Lue lisää:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

