Hiihtoretki salaiselle lammelle sai kostean käänteen

Matkalla salaiselle lammelle. Kevätkelillä erämaassa on helppo hiihdellä. Kuva: Sari Herranen

Hiihdä aamusta kohti itää! Pidämme kaverin kanssa mielessä keväisen erästelijän nyrkkisäännön, kun ähräämme Ruotsin armeijan perääntymissuksia jalkoihin kämpän nurkalla. Sukset saatiin jokunen vuosi sitten edullisesti halpahallista, ja jo ensimmäisellä reissulla kävi ilmi, että pienessäkin vastaisessa niillä pääsee helpommin taakse- kuin eteenpäin.

Kun sivakoi auringonnousun suuntaan aamupäivällä ja palaa länsisuuntaisesti iltapäivällä, saa maksimaalisen säteilymäärän kaamoksen kalventamiin kasvoihin. Näin tertsirusketus on pohjustettu jo hyvissä ajoin ennen vappulounasta.

Pelkällä Vitaliksella (suojakerroin +4) ei pärjää. Kaveri hieroo nokkavarteen jähmeää tököttiä, jonka suojakertoimeksi valmistaja ilmoittaa hulppeat 50. Se ei ole yhtään liikaa. Keväällä aurinko porottaa paitsi ylhäältä, heijastuu myös hangen pinnasta. Jos puhaltelee vielä pikkuinen vinkka, niin kasvot kihelmöivät mukavasti päivän päätteeksi.

Meillä ei ole tapana lähteä kairaan pelkästään hupia hiihtelemään. Tällä kertaa tavoitteena on mojova kalansaalis eräältä tietyltä, salaiselta, koillismaalaiselta lammelta. Joka vuosi sinne ei edes pääse. Jos kevät ei ole rakentanut juuri parahultaisia lumiolosuhteita, suksipelillä ei ole lammelle ole mitään asiaa. Ilman hankikantoa sukset uppoavat niin syvälle, ettei ahkioita kiskoen pääse kämpältä ulkohuussia pitemmälle.

Tänä aamuna ei ole keliongelmia. Yöpakkasen kovettama hanki kantaa vaikka panssarivaunun. Lentokeli kaikilla mittareilla. Ainoa hidaste on kaverin sinipunaiseksi äkämystynyt pikkuvarvas, joka törmäsi illalla saunan kynnykseen. Vaikka varpeliini on lastoitettu asiantuntevasti tulitikkulaatikkoa ja jeesusteippiä käyttäen, kohteelle on syytä pyrkiä suorinta ja helpointa reittiä. Otan koordinaatit kartalta oikein kompassin kanssa, ja huitaisen nahkarukkasella itäkaakkoon: ”Tuohon suuntaan!”

Erämaa häikäisee, vaikka kimallusta yrittäisi suodattaa tyyriimmmilläkin kilolaseilla. Maisema avautuu aivan toisenlaisena kuin sulanmaan aikana. Vaeltaja voi kulkea pitkin soita ja jäätyneitä vesistöjä mielin määrin joka suuntaan. Eikä ole sääskiä!

Kaikki ne eläimet, joista syksyllä ei näkynyt vilaustakaan, ovat kirjoneet hanget täyteen tassunpainalluksiaan.

Puron suussa saukko on sukeltanut pitkällä liu’ulla sulaan. Ehkä se säikähti kuullessaan jo kaukaa ahkion rahinan hankea vasten.

Päivän mittaan kirjaamme bongauslistaan ainakin jäniksen, näädän, ketun ja hirven jäljet, poroista puhumattakaan. Ison suoaukean ylitse on jolkotellut isokäpäläinen otus, joka voi olla joko koira tai susi. Sovimme, että susi, koska siitä saa jännittävämmän tarinan.

Ahman jäljistä olemme satavarmoja. Jotoksen vieressä kulkee myös raahausjälki, mikä kertoo pedon kuljettaneen jonkinlaista saalista. Ehkä sillä on poron raato jossakin lähellä pakastimessa.

Volkkarinkokoinen majavanpesä kohoaa sen puron suussa, jonka vartta meidän on tarkoitus nousta lammelle. Keko on lumen peitossa, eikä huipulla näy hengitysreikiä. Ehkä pesue on muuttanut toiseen osoitteeseen.

Vaivoin hehtaarin kokoinen lampi kyyhöttää somasti pienten kunnaiden kätkössä. Törmäsimme sen rantaan sattumalta edellissyksynä riekkoparvea seuratessa. Päätimme jo silloin tulla kevättalvella kokeilemaan, josko siinä lymyilisi pieniä, mustia ahvenia – juuri sopivia paistinpannuun.

Tuiskut ovat pakanneet jäälle lunta tuhdisti. Tällaisia haasteita varten ahkiosta löytyy vakiovarusteena kokoontaitettava auton lumilapio.

Minun seuratessa korppipariskunnan soidinakrobataattisia esityksiä sinitaivaalla, kaveri ryhtyy ahertamaan tietään nietosten läpi kohti jään pintaa. Pian näkyy vain pipon tupsu.

”Annapa se kaira”, kaveri huhuilee montun pohjalta.

Ojennan instrumentin ja istahdan reppujakkaralle odottamaan vuoroani.

Seuraava merkittävämpi näköhavainto on valtava vesisuihku, joka ryöpsähtää ilmoille poterosta. Kaveri ampaisee paniikissa kaivannosta ja kierähtää suojaan hangelle. Aristava varvas ei hidasta liikettä yhtään.

Näyttää siltä, että paksu lumi- ja jääkerros ovat painaneet lammen vesimassat niin ahtaalle, että avanto purkautuu kuin ketsuppipullo. Vettä ryöppyää eksponentaalisesti hangen ja jään väliin. Hiihtokengillä ei avannolle ole asiaa.

Hätäkö tässä, keitämmä kahvit! Siirrymme rannalle vanhalle tulipaikalle ja pistämme pakin tulille keikkistangon nokkaan. Reppujen päällä istuen, muuttojoutsenen kaukaista toitotusta kuunnellen hörppäisemme etiopialaiset pussikahvit ja laadimme suunnitelma B:n. Onneksi päivännäköä on kosolti jäljellä. Vielä ehtii hyvin hiihtää toiselle salaiselle lammelle. Sieltä voi hyvinkin tulla komeita ahvenia.

Teksti perustuu kirjoittajan eräpäiväkirjamerkintöihin.