Analyysi: Mihin jäi uusi uljas metsämaailma? Uusista innovaatioista ei ole tullut tukijalkaa metsäteollisuudelle

Kuva: Piia Ouri

Kun 2000-luvun alussa tuli selväksi, että painopaperista ei jatkossa ole Suomen metsäalan pohjaksi, alkoi kiihkeä uusien mahdollisuuksien etsintä. Pian vakiintui uljas visio alan suuresta roolista, arvosta ja yhteiskuntahyödystä fossiilitalouden jälkeisessä biotaloudessa. Öljyn korkea hinta tuki pitkään visiota.

Visioon on tähän asti uskottu ja panostettu. Innovaatioista puuautosta älyvaatteisiin on uutisoitu paljon vuosien varrella, ja monenlaisia biotehdashankkeita on ollut vireillä.

Metsäalalla on mennyt monin tavoin hyvin. Liikevaihdon ja tuloksen kasvu on silti tullut pääosin sellusta ja kartongista. Uusien tuotteiden osuus on jäänyt pieneksi, eikä se ennusteissa juuri kasva vuoteen 2030 mennessäkään.

Miksi uljas metsävisio ei ole toteutunut? Syitä on monia. Ilmeisin on markkina. Kysyntä on pääosin kasvanut vanhoissa tuoteryhmissä, ei uusissa.

Metsäalan globaali markkina on 2000- luvulla muuttunut. Pakkaustuotteista on tullut tärkein tuoteryhmä, ja se on lisännyt myös sellun ja tarrapaperien kysyntää. Aasiasta on kehkeytynyt suurin markkina, tuottaja ja tuoja. Suomen ja maailman metsäviennistä kasvava osa on mennyt etenkin Kiinaan.

Uudet tuotemarkkinat ovat muiden alojen hallussa tai kehittyneet vaisusti. Uusiutuvan energian tuotanto on auringon ja tuulen vedolla kasvanut niin mittavaksi ja edulliseksi, että liikenteen ja teollisuuden sähköistäminen etenee jatkossa. Sen sijaan bioenergia ja biopolttonesteet eivät ole kasvaneet avainrooliin tai metsäalan hittituotteiksi.

Kestävää materiaalien käyttöä on tekstiili-, muovi- ja kemianteollisuudessa vähän. Öljyn halpuus, kestävien raaka-ainelähteiden vähyys ja säätelyn puute ovat lisäjarruja. Näistä tuoteryhmistä ei juuri ole pohjaksi metsäalalle.

Pandemia vauhdittaa nyt kehityskulkuja, jotka sujuessaan voivat olla maailmalle, Suomelle ja metsäpohjaisille ratkaisuille suotuisia. Taloutta on pakko elvyttää mittavasti. Nyt sillä tähdätään myös yhteiskunnan uudistamiseen hiilineutraaliin suuntaan. Se on tarpeen. Painava syy on myös se, että muusta taloudesta poiketen eri alojen vähähiiliratkaisuissa on suuria kasvunäkymiä.

Siksi eri maat, toimialat, teknologiat ja materiaalit kilpailevat niistä. Kun haetaan suurta talous- ja ilmastohyötyä kestävyyden rajoissa, kaikkien ratkaisujen elinkaarijalanjäljen on oltava hyvä. Jos puuta hyödyntävät ratkaisut pystyvät siihen, ne ovat vahvoilla pakkaamisessa, rakentamisessa ja muissakin raaka-aineelle sopivissa kohteissa.

Lupaavia uusia ratkaisuja ovat muun muassa puupohjaiset hiilikuidut autoissa, biokomposiitit kodinkoneissa ja ligniinituotteet akuissa ja liimoissa. Jotta uudet ratkaisut saisivat jalansijaa, niitä on kehitettävä. On osattava etsiä kumppaneita eri aloilta ja siirtyä uusille markkinoille.

Metsäalan uudistumisessa Suomen valtteina ovat koko arvoketjun osaaminen, tuotekehitys ja alan laitetuotanto. Siksi Suomi voi pysyä tärkeänä investointikohteena ja korostua alan tuotekehittäjänä. Osaamisen myynti laitteina, lisensseinä ja palveluina voi kasvaa.

Alan toiminta voi monipuolistua uusien tuotteiden, toimijoiden ja yrityskauppojen kautta. Kemian, rakentamisen tai verkkokaupan jätit saattavat hankkia Suomesta täsmäosia arvoketjuunsa.

Suotuisaan metsätulevaisuuteen ei ole valmista tietä. Sinne on eri reittejä, joista osa on vielä löytämättä. Jos vain vanhoja polkuja tallataan, riskinä on uuden metsäpohjaisen toiminnan kasvu pääosin muualla. Niin voi käydä, jos uutta luovat panostukset eivät kasva, alan yrityskenttä ei monimuotoistu ja yhteistyö yli toimialarajojen jää heikoksi.

Kirjoittaja Jakob Donner-Amnell on joensuulainen sosiologi, joka tutkii metsäalaa, aluekehitystä ja niiden tulevaisuutta.