Pitkät kannot, hylkypöllit ja tuhoutunut lähde kismittävät
Kaikki ei metsätyömaalla mene aina maanomistajan toivomalla tavalla. Pohjois-Karjalassa Karvisen metsäyhtymän ja Pohjois-Karjalan metsänhoitoyhdistyksen välejä hiertää nyt parin vuoden takainen valtakirjakauppa.
Toiminnanjohtaja Pekka Nuutinen metsänhoitoyhdistyksestä sanoo, ettei hän voi yksittäisen asiakkaan asiaa juurikaan käsitellä julkisuudessa.
”Yleensä me kyllä korvaamme, mikäli hakkuuvalvonnassa sattuu virheitä. Ensin korvaamme asiakkaalle, ja perimme sitten urakoitsijalta mahdollisia omia saataviamme”, Nuutinen korostaa.
Hänen 1980-luvulta alkaneen metsäuransa aikana ei ole sattunut tilannetta, jossa osapuolet olisivat olleet vaatimuksineen näin kaukana toisistaan.
Metsäyhtymä Karvisen asiaa on ajanut ulkopuolinen henkilö, entinen ostomies Kari Karttunen, joka myös harmittelee osapuolten välien tulehtumista matkan aikana.
”Arvioimme Karviselle koituneen tappiota tässä metsäkaupassa noin 14 000 euroa”, Karttunen selvittää.
Sitä korvausvaatimusta taas Nuutinen kuvaa aivan ylimitoitetuksi.
”Oikean vahingon olemme valmiita korvaamaan, ja neuvotteluyhteys meillä toki on edelleen ja tapaamisiakin on ollut useita”, Nuutinen sanoo.
Karttunen sanoo, että metsänhoitoyhdistyksen ensimmäinen tila-arvio oli asiallinen ja siinä todettiin, että Ilomantsin tehdyssä hakkuussa oli tapahtunut virheitä.
”Mutta sitten selvisi vielä, että avohakkuu oli levinnyt kauppa-alueen ulkopuolelle, ja sieltä lepokuviolta tuhoutui lähde.”
Karttunen sanoo, että tukkipuuta tuntuu hävinneen dokumenttien ulkopuolelle. Alueelta löytyi korkeita kantoja ja hylkypätkiä. Metsäyhtymä odottelee urakoitsijalta edelleen motosta saatavaa tukkilistaa.
”Vähintä olisi, että meillä olisi moton ajolistat saatavilla. Toivoisimme, että metsänhoitoyhdistys helpottaisi näitä tutkimuksia, mutta yhteistyö tuntuu aika nihkeältä. Olemme mekin valmiita jo puolittamaan korvausvaatimuksiamme”, Karttunen kertoo.
Nuutinen arvelee, että lähdeasiassa joudutaan odottamaan ensi kesää, jolloin Metsäkeskuksen ihmiset pääsevät arvioimaan, onko sellainen paikalla ollut ja miten sitten asian kanssa edetään.
”Minulla ei ole siitä lähteestä mitään havaintoa, eikä sitä maanomistajakaan ollut etukäteen ilmoittanut”, Nuutinen pohtii.
LIISA YLI-KETOLA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
