105 kansanedustajaahaluaa suurpetostrategian
Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee suurpetoasioista kokonaisarviota. Kokonaisarvio ei riitä, vaan tarvitaan kokonaisvaltainen suurpetostrategia toimenpiteineen, sanoo kansanedustaja Eeva Maria Maijala (kesk.).
Maijalan toimenpidealoitteen suurpetostrategian laatimiseksi allekirjoitti 105 kansanedustajaa kaikista eduskuntaryhmistä.
Aloitteessa todetaan muun muassa, että suurpetojen määrien arviointiin pitää palauttaa luottamus. Petojen määrän hallitsemiseen ja ihmisten auttamiseen pitää viranomaisten osallistua yli ministeriöiden rajojen.
”Olen todella iloinen aloitteen allekirjoittajien määrästä, se lisää aloitteen painoarvoa”, sanoo Maijala.
Viimeisen vuoden aikana petoasioista on keskusteltu eduskunnan suuressa salissa monta kertaa. Myös aloitteen valmistelu tehtiin laajalla ryhmällä yli puoluerajojen.
Suurpetotilanne on Suomessa pahentunut kestämättömäksi sekä suojelijoiden, että tilanteesta kärsivien näkökulmasta. Nykyisillä käytettävissä olevilla työkaluilla tilannetta ei saada korjattua.
Kannanhoitosuunnitelmat eivät ole toimineet odotetulla tavalla eivätkä nykyiset säädökset ja ohjeistukset riitä saamaan tilannetta hallintaan, todetaan aloitteessa.
”Tavoitteena ei ole kaikkien suurpetojen tappaminen, vaan yhteiskuntarauhan palauttaminen”, sanoo Maijala.
Suomen luonnossa pitää jatkossakin olla suurpetoja. Niiden määrän ja toiminnan on oltava sellaista, että niitä ei tarvitse pelätä. Myös esimerkiksi porotalouden pitäisi säilyä tuottavana elinkeinona.
Tänä vuonna suurpetojen tappamia poroja on löytynyt huomattavasti enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Jo nyt on tiedossa, että talousarviossa tälle vuodelle varatut petokorvausrahat eivät tule riittämään, todetaan aloitteessa.
Lisämäärärahaa tulisikin varata jo loppuvuoden lisätalousarvioon.
Savukoskelaisella Maijalalla on omakohtaisia kokemuksia suurpetovahingoista. Häneltä on mennyt 150 lammasta karhujen suuhun.
Karhukiintiön tippuminen 136 karhuun tulevalle jahtikaudelle oli järkytys, sanoo Maijala. Viime vuonna kaatolupia oli 263 kappaletta.
”Ei karhujen määrä ole vähentynyt, vaan päinvastoin lisääntynyt. Syyspyynti on haastavaa, mutta ei sen pitäisi vaikuttaa myönnettyjen lupien määrään.” SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
