Kierrätyskartongistabiohajoavia vaippoja
VTT on kehittänyt menetelmän, jonka avulla kierrätyspaperia ja -kartonkia voidaan käyttää kuitukankaiden raaka-aineena.
Kuitukankaista valmistetaan muun muassa vaippoja, terveyssiteitä ja siivouspyyhkeitä.
Kartonkipohjaisen kuitukankaan valmistuskustannukset ovat noin viidenneksen alhaisemmat kuin puuraaka-aineesta valmistetun kuitukankaan.
VTT:n mukaan pelkästään pääkaupunkiseudulla syntyy vuosittain noin 10 000 tonnia vaippa- ja terveyssidejätettä. Kuitukankaiden raaka-aineena on yleensä luonnossa hajoamaton polyesteri.
Tähän asti biopohjaisten kuitukankaiden markkinoille tuloa ovat jarruttaneet korkeaksi kohoavat tuotantokustannukset.
Kuitukankaiden valmistuksessa oleellista on puhdistaa kartonki täyteaineista, ligniinistä ja hemiselluloosasta.
VTT on sovittanut yhteen useita kuidunprosessointimenetelmiä liukosellun valmistamiseksi. Kehitystyön avulla kierrätyskartongista saadaan talteen puhdas selluloosa.
Euroopassa erilaisia kuitukankaita valmistettiin toissa vuonna noin 1,9 miljoonaa tonnia. Kuitukankaiden maailmanmarkkinoiden ennustetaan jatkavan voimakasta kasvua lähivuosina.
Hygienia-, terveys- ja siivoustuotteiden lisäksi kuitukankaita käytetään muun muassa rakennusteollisuudessa.
MT
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
