Näin monen suden metsästyskiintiötä Suomen riistakeskus esittää – metsästys painottuu lounaiseen Suomeen
Suomen riistakeskus esittää suden kiintiömetsästyksen sallimista 18 alueella.Esityksen mukaan metsästyksessä voitaisiin metsästää yhteensä 109 sutta. Merkittävä osa metsästyksestä kohdistuisi Lounais-Suomeen, jossa susikanta on vahva. Kiintiömetsästys on suunniteltu siten, ettei metsästys vaaranna Suomen susikantaa. Suden metsästysaika on Suomessa 1.12.–10.2.
Riistakeskus kertoo tiedotteessa, että metsästyksen tavoitteena on pienentää susikantaa hallitusti, ehkäistä susien aiheuttamia sosioekonomisia haittoja sekä vastata kansalaisten huoleen turvallisuudesta ja vahingoista. Kiintiöalueiksi on valikoitu alueita, joilla susien aiheuttamat vahingot ja turvallisuushuolta aiheuttavat tilanteet ovat olleet yleisiä vaikka susien aiheuttamia haittoja on pyritty ehkäisemään eri keinoin.
Kiintiömetsästys toteutetaan alueellisten kiintiöiden puitteissa. Pyynti kohdennetaan reviirikohtaisilla aluerajauksilla ensisijaisesti kokonaisiin laumoihin. Laumakohtaisen pyynnin vaikutukset susikantaan ovat paremmin ennakoitavissa kuin yksittäisiin susiin kohdistuvan pyynnin. Vastaavaa mallia on käytetty Ruotsissa useiden vuosien ajan.
Viime kauden kiintiöpyynnin jälkeen susien aiheuttamiin vahinkoihin perustuvat poikkeuslupahakemukset ja suteen liittyvät suurriistavirka-aputehtävät ovat vähentyneet. Tämä viittaa siihen, että viime talven kiintiöpyynti onnistuttiin kohdentamaan laumoihin, jotka olivat aiheuttaneet vahinkoja ja turvallisuushaasteita.
Viime talven kiintiöpyynti onnistuttiin kohdentamaan laumoihin, jotka olivat aiheuttaneet vahinkoja ja turvallisuushaasteita.
Suomen riistakeskuksen laatiman kiintiösuunnittelun biologinen perusta nojaa tieteelliseen tutkimustietoon. Esitys perustuu parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon susikannasta, jonka Luonnonvarakeskus on tuottanut. Tämän lisäksi alueelliset riistaneuvostot järjestivät valmistelua varten myös suteen keskittyviä sidosryhmätilaisuuksia.
Suomen susikanta on saavuttanut suotuisan suojelutason. Maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut suotuisan suojelutason viitearvoksi 273 sutta. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan maaliskuussa 2026 Suomessa arvioidaan olleen 430 sutta. Kannanarvioon sisältyvän ennusteen mukaan Suomessa arvioidaan olevan marraskuussa 2026 noin 490–693 sutta 90 prosentin todennäköisyydellä.
Suomen riistakeskus on laatinut esityksen maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta. Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee esityksen pohjalta ministeriön asetuksen, jossa määritellään alueelliset metsästyskiintiöt suden metsästykselle.
Suomen riistakeskus järjestää syksyn aikana koulutuksia metsästyksen johtajille ja metsästäjille. Samalla käynnistyy metsästyksen käytännön organisointi kiintiöalueilla. Koulutuksissa käsitellään muun muassa metsästystä koskevia säännöksiä, vastuullisuutta ja turvallisuutta, metsästäjien järjestäytymistä ja viestintää sekä pyyntivälineitä ja -menetelmiä.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








