Luke: Puuston määrä kasvaa, mutta puuston merkittävästi lisääntynyt kuolleisuus on tutkijoille vielä mysteeri
Metsävaratietojen mukaan puuston määrä kasvaa edelleen, mutta samaan aikaan puuston luontainen kuolleisuus on lisääntynyt huolestuttavasti.
Etelä-Suomessa kuolleen puun määrä on lisääntynyt koko 2000-luvun. Pohjois-Suomessa kuolleen puun määrä on tähän saakka vähentynyt, mutta viime vuosina noussut. Kuva: Kari SalonenUusien metsävaratietojen mukaan puuston määrä on kasvanut, mutta vuotuinen kasvu hidastunut ja puuston luontainen kuolleisuus on lisääntynyt 2000-luvulla huolestuttavasti.
Tiedot perustuvat vuosina 2019–2023 mitattuihin ja nyt valmistuneisiin valtakunnan metsien 13. inventoinnin tuloksiin.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) valtakunnan metsien inventoinnin mukaan puusto kasvaa metsä- ja kitumaalla 103 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja sen tilavuus yltää yli 2,5 miljardiin kuutiometriin.
Puuston vuotuinen kasvu on keskimäärin 4,5 kuutiometriä hehtaarilla. Edellisessä inventoinnissa puuston vuotuisen kasvun arvio oli lähes viisi miljoonaa kuutiometriä suurempi.
Edellisen inventoinnin (2014–2018) jälkeen puuston määrä on lisääntynyt 77 miljoonaa kuutiometriä eli puuston kasvu on ollut suurempi kuin hakkuut ja puiden luontainen kuoleminen.
Viimeisen sadan vuoden aikana puuston määrä on 1,8-kertaistunut. Puuston vuotuinen kasvu on viime vuosina kuitenkin hidastunut.
”Puuston kasvun hidastumisesta ovat viime vuosina raportoineet myös Ruotsi, Norja ja viimeisimpänä Saksa. Hidastumisen syitä ovat tutkimusten mukaan metsien varttuminen nopeimman kasvun vaiheen ohi. Myös kuivuus ja metsätuhot vähentävät kasvua”, tiivistää Suomen valtakunnan metsien inventoinnista vastaava johtava tutkija Kari T. Korhonen.
Luken tiedotteessa nostetaan esille, että arviot puuston kuolleisuudesta ovat tuplaantuneet 2000-luvulla.
Puuston luontainen kuolleisuus on uusimman tiedon mukaan 8,8 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Edelliseen inventointiin verrattuna kuolleisuus on lisääntynyt 1,8 miljoonaa kuutiometriä.
Etelä-Suomessa kuolleen puun määrä on lisääntynyt 22 prosenttia 5,5 kuutiometriin hehtaarilla ja Pohjois-Suomessa 13 prosenttia.
Kuollutta puustoa on keskimäärin 6,9 kuutiometriä metsämaan hehtaarilla, mikä on viidenneksen enemmän kuin edellisessä inventoinnissa.
”Puuston kuolleisuuden lisääntyminen ei selity luonnonhoitotoimilla, kuten säästöpuiden jättämisellä avohakkuiden yhteydessä. Myöskään metsätuhojen pinta-alat eivät ole kasvaneet näin paljon. Sen sijaan yksittäisten, eri puolilla metsiä olevien kuolleiden puiden määrä on lisääntynyt huolestuttavasti. Syytä tähän ei vielä tarkasti tiedetä, mutta tilannetta on tarpeen seurata”, Korhonen tähdentää.
”Tilannetta on tarpeen seurata.” Kari T. Korhonen
Metsien pinta-ala on ollut vakaa viime vuosikymmenet. Lisääntynyt suojelu on kuitenkin pienentänyt puuntuotantoon käytettävissä olevan maan alaa. Metsätalousmaasta 23 prosenttia on puuntuotannon ulkopuolella.
Suomessa metsätalousmaata on 26,2 miljoonaa hehtaaria, ja se kattaa 86 prosenttia maapinta-alasta. Noin kolme neljäsosaa tästä alasta on hyväkasvuista metsämaata, kymmenys heikkokasvuisempaa kitumaata ja 12 prosenttia lähes tai täysin puutonta joutomaata.
Metsämaan alasta noin 65 prosenttia on mäntyvaltaisia, 25 prosenttia kuusivaltaisia ja 10 prosenttia lehtipuuvaltaisia metsiä.
Metsistä 45 prosenttia on sellaisia lehti-havupuusekametsiä, joissa sekapuustoa on vähintään 10 prosenttia puustosta ja 14 prosenttia sellaisia, joissa sekapuustoa on vähintään 25 prosenttia puustosta.
Puuston tilavuus metsä- ja kitumaalla on yhteensä 2 552 miljoonaa kuutiometriä. Kaksi kolmasosaa tästä on Etelä-Suomessa.
Puuston keskitilavuus eli määrä metsämaan hehtaaria kohti on 122 kuutiometriä hehtaarilla. Kanta-Hämeessä keskitilavuus on suurin, 171 kuutiometriä hehtaarilla, kun taas Lapissa keskitilavuus on pienin, 81 kuutiometriä hehtaarilla.
Valtakunnan metsien inventointi jatkuu aiempien inventointien tapaan viiden vuoden kierrolla siten, että uusia mittaustuloksia saadaan joka vuosi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat











