Harri Laurikka Bioenergian johtoon
Bioenergia ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu ympäristöneuvos, tekniikan tohtori Harri Laurikka, 45. Hän toimi Suomen pääneuvottelijana Pariisin ilmastokokouksessa.
Ympäristöministeriössä työskennellyt Laurikka on ollut ilmastoneuvotteluissa Suomen valtuuskunnissa asiantuntijana erityisesti päästöjen vähentämistä ja markkinapohjaisia mekanismeja koskevissa kysymyksissä.
Aiemmin Laurikka on työskennellyt energiatalouden ja ilmastopolitiikan tutkijana sekä konsulttina energia-alalla.
”Bioenergia on keskeisessä roolissa hallitusohjelmassa ja Suomen energia- ja ilmastostrategiassa. Suomella on alalla erittäin vahvaa osaamista. Juuri solmittu Pariisin ilmastosopimus vahvistaa bioenergian asemaa maailmanlaajuisesti. On tärkeää, että Suomessa käydään läpi tähän liittyvät mahdollisuudet ja tartutaan niihin”, Laurikka toteaa.
Bioenergia ry perustettiin 2011, kun FINBIO Suomen Bioenergiayhdistys, Puuenergia, Pellettienergiayhdistys ja Turveteollisuusliitto yhdistyivät.
Katja Lamminen
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
