Puukartellinkanteidenkäsittelyalkaa
Helsingin käräjäoikeus aloittaa puukartellin vahingonkorvauskanteiden käsittelyn ensi tiistaina.
Ensimmäisessä pääkäsittelyssä on määrä linjata, ovatko kanteet vanhentuneet, Helsingin käräjäoikeudesta kerrotaan.
Vanhentumiskysymys pyritään ratkaisemaan maaliskuun aikana.
Helsingin käräjäoikeuteen on metsäyhtiöitä vastaan jätetty noin 700 kannetta. Vahingonkorvauksia vaaditaan Metsäliitolta, Stora Ensolta ja UPM:ltä.
Tiistaina aloitetaan yksityisten metsänomistajien muodostaman niin sanotun Suuri Savotta -kanneryhmän korvausvaateiden käsittely. Muuramelaisen koneyrittäjän Reijo Lahtosen kokoamaan ryhmään kuuluu lähes 700 metsänomistajaa.
Kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja Metsähallituksen vahingonkorvausten käsittely alkaa myöhemmin.
Suurinta 159,4 miljoonan euron korvausta kartellin aiheuttamasta vahingosta hakee Metsähallitus.
Yhteensä kolmelta metsäyhtiöltä vaaditaan yli 200 miljoonan euron korvauksia kauppahinnan menetyksistä.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
