Lauhtuvat talvet syytävät märkää lunta: tykkylumituhojen riski kasvaa
Talvet säilyvät kylminä Itä- ja Pohjois-Suomessa, mutta ajoittaiset märät lumisateet tulevat lisäämään tykkytuhoja metsissä, arvioi Ilmatieteen laitos.Kun talvet ovat ilmastonmuutoksen vuoksi alati lauhempia, kasvaa tulevaisuudessa tykkylumen aiheuttamien tuhojen riski metsissä. Huoli ei ole suuri Etelä- ja Länsi-Suomessa, mutta sen sijaan talvisilla alueilla eli Itä- ja Pohjois-Suomessa lumituhojen riski on jatkossa aiempaa suurempi.
”Näillä alueilla talvet säilyvät riittävän kylminä, jotta suurin osa sateesta tulee lumena ja talvien lauhtuessa märän lumen kertymät lisääntyvät. Lisäksi lisääntyvä kosteus lisää huurteen kertymiselle otollisten säätilanteiden esiintymistä näillä maastonmuodoiltaan huurteen kertymiselle alttiilla alueilla. Tulosten perusteella kasvava lumituhoriski olisi syytä huomioida metsänhoidossa riskialueilla”, arvioi tutkija Ilari Lehtonen Ilmatieteen laitokselta.
Tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella talven raskaimmat tykkylumikuormat keskimäärin kevenevät Etelä- ja Länsi-Suomessa kuluvan vuosisadan aikana.
Suomen oloissa tykkylunta kertyy eniten Itä- ja Pohjois-Suomen vaaraseuduilla. Näillä alueilla puut ovat toisaalta parhaiten sopeutuneita tykkylumeen.
Lumi tarttuu puiden latvuksiin pahiten silloin, kun sataa raskasta märkää lunta ja lämpötila on lähellä nollaa. Etenkin korkeilla paikoilla myös huurteen muodostuminen kerryttää runsaasti tykkyä.
Ilmatieteen laitoksen tutkimusta aiheesta on rahoittanut Suomen Akatemia.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

