Kuitupuunisot varastothillitsevättuontia
Suomen ja Ruotsin sellutehtailla on runsaasti kuitupuuta varastoissa, mikä hillitsee puuntuontia ulkomailta.
Trafin tilaston mukaan Suomen satamiin tuotiin tammi-kesäkuussa puuta noin 2,2 miljoonaa kuutiometriä, mikä on liki neljänneksen vähemmän kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla.
Baltian kuitupuun hinnat ovat laskeneet alkuvuonna. Liettuan valtion metsien mäntykuitupuun hankintahinta tippui kesäkuussa 21 euroon kuorettomalta kuutiometriltä. Viron vastaava hinta oli noin 26 euroa.
Hamina-Kotkan ja Rauman satamat ovat yhä yli miljoonan kuutiometrin vuositahdissa. Tuonti Merenkurkun ja Perämeren satamiin on vähentynyt selvästi tänä vuonna.
Tuoreimmat ennusteet Suomen ja Euroopan lähiaikojen talouskehityksestä ovat varsin synkkiä, mikä voi tietää tuotannon ja puunkäytön supistuksia metsäteollisuudessa.
Baltian kuitupuun tuonti ja hinnat reagoivat yleensä voimakkaammin kysynnän vaihteluihin kuin Suomen ja Ruotsin kuitupuun markkinat.
JUHA AALTOILA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
