Caruna taipui ja antoi lisäaikaa
Carunan kesäkuussa Satakuntaan lähetettämän kirjeen mukaan vierimetsän puiden tulee olla poistettuna kuuden viikon kuluessa. Metsänomistajat ovat ihmetelleet tiukkaa aikataulua.
”Kesällä ei juuri metsätöitä tehdä. Ei voi olla niin kiire, ettei voisi syksyllä tehdä hakkuita, kun puumarkkinat alkavat taas vilkastua. Eivät sähköyhtiöt voi sanella meille tällaisia ehtoja,” kommentoi paikallinen metsäomistaja MT:lle.
Sähköyhtiö sai maaomistajilta ja MTK:lta ehdoista palautetta. Yhtiön viestintäpäällikkö Marina Stenforsin mukaan toimenpiteille annetaan nyt useita kuukausia aikaa.
MT:n tietojen mukaan Etelä-Pohjanmaalla korjuulle annetaan aikaa jopa kahdeksan kuukautta.
Lain mukaan muissa kuin kiireellisissä tapauksissa sähköyhtiön tulee varata metsänomistajalle tilaisuus tehdä toimenpiteet itse.
”Pyrimme joustamaan mahdollisimman paljon, ja aikarajoista voi aina neuvotella. Meillä on kuitenkin paljon isoja ja pitkiä projekteja, joten joku vähimmäisaika on pakko asettaa”, Stenfors kertoo.
Metsänomistaja voi halutessaan hoitaa reunavyöhykkeen metsää itse, mutta niin, ettei siitä aiheudu vaaraa sähkönjakelulle. Suurjännitelinjan sähkönjakelua uhkaavat, ylipitkät puut voi poistaa vain sähköyhtiö tai sen edustaja.
Elenian rakennuttaja Evgenia Tkachenkon mukaan maanomistaja hyötyy siitä, että joku tekee metsänhoitotyöt ja ostaa puut.
”Jos metsänomistaja ei halua mitään hakkuita, UPM Silvesta poistaa sähköturvallisuuden varmistamiseksi vain ne puut, jotka uhkaavat sähkönjakelua. Poistamme puustoa vain sen verran, mihin maanomistaja antaa luvan.”
Myös Stenfors pitää sopimusta hyvänä maanomistajan kannalta.
”Sähköjohtojen lähellä täytyy aina muistaa työturvallisuus. Turvallisempaa olisi, jos UPM Silvesta hoitaisi hakkuut. Jos haluaa itse hoitaa keskijännitelinjan puiden poiston, metsänomistajan tulee viedä puut tienvarteen, mikäli haluaa ne myydä.”
ANNI-SOFIA HOPPI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
