Sellun hinnannousu jatkuu
Sellun, ja etenkin lehtisellun hinta on vahvistunut alkuvuonna. Sen sijaan paperin hintojen korotusyritykset eivät ole onnistuneet.
Sellun ja paperin hintoja seuraavan Foexin mukaan maailmalta kuuluu entistä enemmän varovaisen myönteisiä talousuutisia. Toisaalta uudeksi huolenaiheeksi on ilmaantunut öljyn hinnan nousu, joka uhkaa katkaista kasvulta siivet heti alkuunsa.
Sellun kysynnän kasvu lepää edelleen Kiinan varassa. Se selittää lehtisellun nopeata kallistumista. Havusellun kysyntä on laimeampaa, etenkin Euroopassa.
Lehtisellutonnin hinta on noussut vuoden alusta 68 eurolla. Havusellun hinta on pysynyt ennallaan.
Paperien hinnat ovat joustaneet lievästi vuoden alusta. Ylitarjonnan uhka vaanii edelleen ilmassa, vaikka tehtaita on suljettu urakalla.
Foexin tilastoimat paperilaadut ovat halventuneett kautta linjan 7–9 euroa tonnilta.
Kartongin kysyntä on edelleen varsin hyvällä tolalla. Hinnat ovat eläneet laatujen ja markkinoiden mukana sekä ylös että alas.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

