Yliö: Venäjällä arvostetaan suomalaista metsänhoitoa
"Uusi venäläinen sukupolvi on aktiivisesti liikkunut rajan yli hakemassa oppia Suomessa", tutkija Pasi Polkonen Luonnonvarakeskuksesta kirjoittaa.Venäläisillä metsillä on suuri merkitys myös Suomen metsätaloudelle. Maan metsäpolitiikassa on Luonnonvarakeskuksen tutkijan Pasi Polkosen yliökirjoituksen (2.5.2016) mukaan tapahtunut viime vuoden aikana muutos.
"Uusi venäläinen sukupolvi on aktiivisesti liikkunut rajan yli hakemassa oppia Suomessa ja vienyt mukanaan ajatuksia uusista metsätalouden käytännöistä vastaamaan muutostarpeisiin kotimaassaan", Polkonen kuvailee.
"Päälinjojen määrittelyssä ovat mukana sellaiset metsäasiantuntijat, jotka ovat saaneet vaikutteita Venäjällä toteutetuista kehittämishankkeista 1990-luvulta alkaen, joissa suomalaiset toimijat mallimetsineen ovat olleet aloitteentekijöinä ja toteuttajina."
Muutos aikaisempaan metsänhoitoon on suuri. Karjalan tasavalta on valittu yhdeksi alueista, joissa uudet menetelmät otetaan ensin käyttöön.
"Käsittelykierroksella olevissa uudistamis-, metsänhoito- ja hakkuuohjeissa avoinna olevat menettelytapakysymykset liittyvät muun muassa tarkoituksenmukaisen lupadokumentaation kattavuuteen, hakkuiden voimakkuuteen ja keinollisessa uudistamisessa tarpeelliseen taimitiheyteen", Polkonen kertoo.
"Luontaisen uudistamisen mahdollisuuksia pohditaan tarkemmin, koska taimitarhatuotannon alueellinen kattavuus on käytännön ongelma."
Luonnonvarakeskus seuraa metsänhoidon käsittelyä mielenkiinnolla.
"Venäjän Karjalaan on jo siirretty tietoa, osaamista ja teknologiaa, joka leviää laajemmalle Venäjälle. Venäjän metsähallinnon Karjalan tasavallalle antama pilottialueen status on hyvä kivijalka suomalaisten menetelmien ja laiteteknologian viennille myös tulevaisuudessa."
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

