Syksyisin röhkivä täpläkauris on hirvieläimeksi harvinaisen sosiaalinen – jopa eri lajin edustaja kelpaa kaveriksi

Täpläkauris on yksi ilmastonmuutoksen menestyjistä. Mitä vähälumisemmat talvet, sitä paremmat mahdollisuudet täpläkauriilla on löytää ruokaa. Kuva: Esko Inberg

Täpläkauriin kiima-aika on myöhään syksyllä, loka- ja marraskuussa. Silloin lauman johtajilla on puuhaa, kun ne yrittävät pitää kilpakosijoita kaukana naaraista.

Aikuisten pukkien ääntely lisääntymisaikana kuulostaa röhkimiseltä. Pukit kalistelevat komeita, leveälapaisia sarviaan taistellessaan naaraista.

Vasat syntyvät vasta seuraavan vuoden kesällä, aikaisintaan toukokuussa. Useimmiten täpläkauris synnyttää vain yhden vasan kerrallaan. Tästä syystä lajin kannan runsastuminen on hidasta, verrattuna vaikkapa valkohäntäkauriiseen, joka saa 2–3 vasaa.

Talvella täpläkauris on kovin riippuvainen ihmisen sille tarjoamista ruoka-antimista. Suomeen tuotu ja tänne vieraslajina levinnyt laji selviää pohjolan talvissa kehnosti. Jos lumipeite on paksu, eivät täpläkauriit löydä heinäkasveja, jotka ovat sen pääravintoa. Ruokinnoilla niille kelpaavat niin heinät, viljat kuin hedelmätkin. Täpläkauriit kiinnostuvat myös viljanoraista ja toisinaan puutarhakasveista.

Täpläkauris on yksi ilmastonmuutoksen menestyjistä. Mitä vähälumisemmat talvet, sitä paremmat mahdollisuudet täpläkauriilla on löytää heiniä, ruohoja ja sopivaa metsäkasvillisuutta.

Täpläkauriin alkuperä on Aasiassa, Lähi-idässä. Sitä tuotiin Suomeen tarhattavaksi 1930-luvulta alkaen, ja noilta kasvatustarhoilta se on sitten levittäytynyt luontoon. Ei tosin kovin kauas. Täpläkauriita tapaa alkuperäisten istutuspaikkojen liki, etupäässä Etelä- ja Varsinais-Suomessa

Täpläkauris on levinnyt ympäri Eurooppaa, sillä sitä on tuotu kuninkaallisiin metsästyspuistoihin ja myös kasvatustarhoille jo 1100-luvulta alkaen. Tuonnin yhtenä pontimena on saattanut olla se, että täpläkauris on täpliensäkin vuoksi korea otus ja pukit pitävät sarvensa pitkälle kevääseen.

Täpläkauris on myös rohkea ja sosiaalinen. Talvella täpläkaurislaumat vetäytyvät metsiin, mutta kevään tullen ne viihtyvät kulttuuriympäristössäkin.

Pois lukien lisääntymisaika, täpläkauriit viihtyvät tiiviinä ryhminä, käytännössä kylki kyljessä toistensa kanssa. Harvinaisen tiivis sosiaalisuus erottaa sen muista hirvieläimistä. Jos lähellä ei ole lajitoveria, täpläkauriit voivat lyöttäytyä yhteen myös muiden lajien kanssa.

Sarvettoman ja talvipuvussaan harmaanruskean, täplättömän täpläkauriin voi helposti sekoittaa valkohäntäkauriiseen, joka on verrattomasti yleisempi kuin täplikäs serkkunsa. Täpläkauriiden kanta Suomessa on noin pari tuhatta yksilöä.

Monet puhuvat täpläkauriista vielä kuusipeurana. Suomessa elävien pienten hirvieläinten nimiä on vuosien saatossa muutettu, ja vanhat nimet elävät kansan suussa sitkeästi.

Suomen nisäkästoimikunnan suosittelemat nimet ovat: metsäkauris, valkohäntäkauris, täpläkauris ja metsäpeura sekä tunturipeurasta kesytetty poro.

Jutussa haastateltu asiantuntija: Ähtäri Zoon intendentti Marko Haapakoski