Suomen metsistä hakataan entistä halvempaa puuta
Tukin käyttö on laskenut vuosituhannen alun jälkeen kahdeksalla miljoonalla kuutiometrillä. Energiapuu korvaa tukkia hakkuiden määrässä, mutta metsänomistajat saavat vähemmän euroja.TAMPERE (MT) Energiapuun kasvanut kysyntä pitää hakkuumääriä yllä, todettiin Pirkanmaan päättäjien metsäpäivässä Tampereella maanantaina.
”Hakkuukertymä ja puun käyttö ovat kasvaneet lievästi viime vuosina. Se on energiapuun ansiota”, totesi Suomen metsäkeskuksen aluejohtaja Arto Sorri .
Suunta on sama niin Pirkanmaalla kuin valtakunnallisesti.
Metsäkeskuksen julkisten palvelujen johtaja Ari Eini piti tukin käytön laskua huolestuttavana. Puurakentamisestakaan ei ole ollut todelliseksi sahausveturiksi.
”Niin kauan kuin jokainen puurakennuskohde herättää kansallista huomiota, puurakentaminen ei ole riittävällä tasolla.”
Euroopan metsäinstituutin ohjelmajohtaja Lauri Hetemäki arvioi perinteisen metsäteollisuuden jatkavan taantumistaan lähivuosikymmenet. Tilalle tulee palveluja ja uusia tuotteita, mutta puuta kuluu entistä vähemmän.
”Suomi ei todennäköisesti jatkossa valmista puujalosteita 80 miljoonalle kuluttajalle, kuten nykyään paperia ja kartonkia. Suomen vahvuus on yhä enemmän ketjun alku- ja loppupäässä.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

