Otso paikkaa talouttaan kauppaamalla kiinteistöjään
Suomen metsäkeskuksen liiketoimintayksikkö Otso Metsäpalvelut pohtii toimipisteidensä karsintaa ja kiinteistöjen myyntiä osana ohjelmaa, joka tähtää Otson yhtiöittämiseen ensi vuoden alussa.
Otsolla on 80 toimipistettä eri puolilla maata. Osan toimipisteistä se omistaa, osassa se on vuokralla. Metsää Otsolla on lähes 3 000 hehtaaria.
”Kaikki kohteet käydään läpi. Sellaisista kiinteistöistä voidaan luopua, jotka eivät ole ydintoiminnalle tärkeitä”, sanoo metsäneuvos Marja Kokkonen maa- ja metsätalousministeriöstä.
Metsien myynti on myös mahdollista, mutta Kokkosen mukaan ”tässä vaiheessa ei ole tarkoitus lähteä mihinkään laajoihin metsäalueiden myynteihin”.
Kokkonen kuuluu Otson yhtiöittämistä ohjaavaan metsäkeskuksen johtokunnan jaostoon. Tavoitteena on muodostaa Otsosta valtion kokonaan omistama yhtiö, joka toimisi ensi vuoden alusta lähtien valtioneuvoston kanslian omistajaohjauksessa.
Alun perin Otso piti yhtiöittää jo tämän vuoden alussa. Yhtiöittämistä päätettiin kuitenkin lykätä, koska Otson heikon taloustilanteen vuoksi yhtiömuotoiselle toiminnalle ei ollut edellytyksiä.
Otso on tehnyt koko historiansa tappiota. Sen toiminta alkoi vuonna 2012, kun metsäkeskuksen liiketoiminta erotettiin metsäkeskuksen julkisen palvelun toiminnasta.
Viime vuonna Otson liikevaihto oli noin 35 miljoonaa euroa. Tappiota kertyi kuusi miljoonaa euroa. Otson johto ilmoitti tämän vuoden helmikuussa kulujen säästötavoitteeksi viisi miljoonaa euroa.
Enimmillään Otson palveluksessa on työskennellyt 300 ihmistä. Tämän vuoden alkupuolella käytyjen yt-neuvottelujen jälkeen vähennettiin eri keinoin liki 30 ihmistä.
Väkeä on lähtenyt myös vapaaehtoisesti muiden työantajien palvelukseen. Vuoden lopussa otsolaisia on hieman yli 200 henkeä.
Otson talouden vakauttaminen on Kokkosen mukaan edennyt hyvin. Organisaatio ja johtamisjärjestelmät on uudistettu niin, että aiempaa pienemmällä henkilöstöllä pystytään nyt tuottamaan palvelut tehokkaammin.
”Oleellinen osa on palveluiden kehittäminen ja hinnoittelu sekä kohdentaminen ja markkinointi.”
Otson erityisvahvuuksina Kokkonen mainitsee osaamisen ojitushankkeissa ja metsäteiden rakentamisessa ja kunnossapidossa. Kemeralain mukaisissa metsäteiden kunnostuksissa Otsolla on noin 70 prosentin markkinaosuus.
Palvelujen sisältöä pyritään myös räätälöimään eri puolille maata sen mukaan, millaista kysyntä on.
”Pohjois-Suomessa Otso toimii kiinteistövälityksessä. Tietyillä ojitusalueillla asiantuntijapalvelujen osana tarjotaan myös puukaupan palvelua”, Kokkonen nostaa esimerkkejä.
Lausuntokierros Otson yhtiöittämistä koskevasta metsäkeskuslaista päättyy tänään perjantaina.
Hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan käsiteltäväksi asia on määrä saada syyskuun aikana. Lakiesitys eduskunnalle annetaan näillä näkymin lokakuussa.
Juha Kaihlanen
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
