Keskustelu metsistä on ollut yksipuolista
Todetut sukupuutot ovat vertailun perusteena myös arvioitaessa boreaalisten metsien lajistoa. Metsävyöhykkeiden ekosysteemit ovat kuitenkin EU:n alueella niin erilaisia, ettei tähän ole perusteita.Metsämme ovat olleet jo pitkään metsätalouden vastaisten voimien armoilla. Tätä on perusteltu luontokadolla, ilmaston lämpenemisellä ja monimuotoisuuden heikentymisellä. Nyt EU on asettamassa tiukat rajat metsien käytölle perusteina keskieurooppalaiset ja trooppiset metsät, joita pidetään verrokkeina.
Suomi elää metsineen lähes kokonaan pohjoisella havumetsävyöhykkeellä. Sitä etelämpänä kasvavat lauhkeat lehtimetsät, jonne on tuotu myös havupuita. Trooppiset metsät ovat täysin oma lukunsa lajirikkauksineen, joita ei edes tunneta.
Todetut sukupuutot ovat vertailun perusteena myös arvioitaessa boreaalisten metsien lajistoa. Metsävyöhykkeiden ekosysteemit ovat kuitenkin EU:n alueella niin erilaisia, ettei tähän ole perusteita.
Keski- Euroopan vuoristojen kuusikot ovat kuolemassa lämpöön ja kirjanpainajatuhoihin. Meillä maamme pohjoisosien ilmaston kuusikot eivät uudistu luontaisesti. Kumpaakin voi kutsua itsemurhakuusikoksi eikä metsien suojelu auta. Monimuotoisuuden turvaaminen edellyttäisi metsien hoitoa ottamalla huomioon puulajien luonnonmukainen dynamiikka.
Kun olen seurannut 1950-luvulta maamme nisäkkäitä ja lintuja, edellistä vastaavaa lajikatoa on vähän.
Suuret nisäkkäät ja linnut ovat meillä runsastuneet. Hirviä oli tuskin lainkaan Kiven kotimaisemissa Nurmijärvellä 150 vuotta sitten. Vuoden luontokuvat -kilpailun voittaneiden kuvien aiheina 1980-luvulta lähtien ovat olleet aikanaan harvinaiset karhu, norppa, ahma, susi ja sorkkaeläimet. Saksassakin on susia kymmenen kertaa enemmän kuin meillä. Suuret nisäkkäät ovat kukin ravintoketjujensa ylimpänä olevia avainlajeja ja niiden lajimäärät ovat lisääntyneet. Missä ovat metsäkato ja pihvi?
Keskustelu metsistä on ollut yksipuolista, ja media on antanut vihreille eniten tilaa. Varsinaiset metsäntutkijat ovat jääneet vähemmistöön, ja tärkeät seikat metsäekosysteemien dynamiikassa on sivuutettu. Yksi tällainen on, että havumetsä on resilientti, palautuva ekosysteemi.
Harvalukuiset puulajimme ovat paljaan maan metsittäjiä. Monet kasvit säilyttävät asemansa maaperän siemenpankeissa tehdäänpä puille mitä tahansa. Hakkuut ja lämpö herättävät ne henkiin. Laji- ja metsäkato eivät välttämättä koske havumetsiämme, vaikka niillä pelotellaan.
Simo Hannelius
metsänhoitaja
Kauniainen
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

