Valkoista valkoiselta – Talvisella riekonmetsästäjällä pitää olla lumen taju

Kolmestaan tunturissa. Jyrki Vohlonen ja englanninsetterit Rex ja Hope etsivät riekkoja lähellä Nuorgamin Skaidijärveä. Kuva: Juha Tanhua

Twitter kertoo, että kevään ensimmäiset kirsikankukat ovat puhjenneet Turussa.

Yli tuhat kilometriä pohjoisempana Utsjoen Nuorgamissa poro yrittää kuopia esiin jäkälää metrisen hangen alta.

Jahtikaverit. Rex ja Jyrki taukotulilla. Kuva: Juha Tanhua

”Ei ole kulku tuolla nyt porolle silkkiä – eikä ehkä koirallekaan”, Jyrki Vohlonen puntaroi katsellessaan poron ateriointia Pulmankijärventien varressa.

Riekkomiehillä ei kulun suhteen ole hätää, sillä jalassa ovat pitkät eräsukset yhdellä, lyhyen töpäkät liukulumikengät toisella ja kookkaat, perinteiset lumikengät kolmannella. Niillä liikkuu tunturissa kepeästi kuin pilven päällä.

Mittari on nollan pinnassa. Siksi Vohlonen on pukenut kahdelle koiralleen vartalonmyötäiset suoja-asut. Englanninsetteriuros Rex ja Hope-narttu näyttävät värikkäissä haalareissaan 70-luvun Spantex-rokkareilta.

Puvut ovat kuitenkin hyödyllisiä, sillä ne estävät kostean lumen paakkuuntumisen setterin pitkiin karvoihin.

Valkoinen välähdys. Riekko pyrähtää karkuun, kun metsästäjä lähestyy sen lymypaikkaa. Kuva: Juha Tanhua

Tuuli käy Tenojoen takaa Norjan rannikolta, Jäämereltä asti. Silti keli on mukavan lauha. Koirat painavat tunturiin nopeammin kuin niitä saatteleva viima. Välillä tassu uppoaa ohuen kuorikerroksen läpi, mutta se ei vauhtia haittaa.

”Eilen näkyi riekkoja paljon puissa. Se tarkoittaa, että ne ovat vaihtamassa maisemaa. Toivottavasti eivät lennä Norjan puolelle”, Vohlonen pohtii lykkiessään haulikkoreppu selässä ylämäkeen.

Miten tuolta, valkoiselta aavikolta voi löytää aivan valkoisen linnun?

”Ei se aina ole helppoa, mutta riekon höyhenet heijastavat valoa vähän eri tavalla kuin lumi. Kyllä ne erivärisiä ovat, kun osaa katsoa”, Vohlonen vakuuttaa.

Ja onhan riekolla mustat silmät! Sekin auttaa, jos kiikarilla tiirailee suuntaan, johon seisova koira on linnun merkannut.

Rex on kokenut metsästäjä, eikä hötkyile maastossa. Se hakee riekkoja kaikessa rauhassa risteillen ja palaa aika ajoin isännän juttusille.

Hope harhailee enemmän ja saattaa kadota näkyvistä joksikin aikaa. Gps-panta auttaa seuraamaan sen liikkeitä.

”Kerran se koiratutkan mukaan pysähtyi kuin seisontaan, mutta kun menin paikalle, se olikin pudonnut lumikerroksen läpi veteen. Ei se sieltä yksin olisi päässyt pois.”

Kurun rinnettä laskeuduttaessa koirat viimein ottavat seisonnan. Kuonot osoittavat ylärinteen suuntaan. Jossakin hangesta törröttävien koivurankojen juurella lymyilee riekkoja. Ne tulevat koivikkoon syömään seuraavaksi kesäksi muotoutuvia lehden alkuja, urpuja.

Paljaalla silmällä lintuja ei lumisesta rinteestä erota, mutta koirien vainu ei valehtele. Ne seisovat pää kenossa ja ottavat välillä hiipiviä askeleita eteenpäin.

Vohlonen kaivaa haulikon esille ja jättää repun hangelle. Sauvat toisessa kädessä ja ase kainalossa lumipukuinen mies hiihtää hissukseen kohti koirien merkkaamaa koivikkoa.

”Jepjep!”, metsästäjä huutaa koirille ja ne ryntäävät eteenpäin.

Kaksi riekkoa hyppää ilmaan karhean päkätyksen säestämänä.

Haulikon laukaukset kuulostavat vaimeilta poksahduksilta tuulisessa tunturissa.