Metsästysharrastus näivettyy käsiin ilman kunnon strategiaa, moittii valtakunnallisen riistaneuvoston entinen puheenjohtaja

Hannu S. Laine oli syksyllä 2014 kyttäämässä jahtitornissa supikoiria. Hän tippui tornista sillä seurauksella, että alaraajat halvaantuivat. Metsästysharrastuksesta hän on pitänyt sitkeästi kiinni. Jahtikaverit auttavat. Poikkeusluvan ansiosta hän voi metsästää moottoriajoneuvosta ja kuljettaa asetta maastossa. Kuva: Kimmo Haimi

Millaista on metsästys Suomessa vuonna 2044? Onko metsästäjiä paljon, keitä he ovat ja mitä he metsästävät? Monta kysymystä, joita hausjärveläisen Hannu S. Laineen mielestä pitäisi ryhtyä miettimään viimeistään nyt.

Kun visiosta päästäisiin yhteisymmärrykseen, pitäisi vielä päättää, millaista polkua kulkemalla se toteutuu.

”Ei se ole aitoa strategista pohdintaa, jos pallotellaan sen välillä, pitääkö hirvitiheys­tavoitteen olla 2,5 vai 3,5 hirveä per tuhat hehtaaria. Strategista pohdintaa olisi miettiä, tavoitellaanko Suomessa kahta vai 20:tä hirveä tuhannelle hehtaarille”, sanoo Laine.

Laine hoiti valtakunnallisen riistaneuvoston puheenjohtajan tehtävää vuoteen 2017 asti. Hän on ollut myös Etelä-Hämeen alueellisen riistaneuvoston sekä Hausjärven-Riihimäen riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja. Työuransa hän teki liikkeenjohdon konsulttina.

”Nykymenoa kuvaa parhaiten ajatus kaiken säilyttämisestä muuttumattomana. Organisaatiot ja järjestelmät, jotka yrittävät sinnikkäästi pitäytyä vanhassa ja vastustavat muutoksia, tulevat tuhoutumaan tai niiden on muututtava pakon edessä”, toteaa Laine.

Metsästäjämäärä lähtee voimakkaaseen laskuun tulevina vuosikymmeninä, jos harrastusmahdollisuuksia ja lajin kiinnostavuutta ei saada kohennettua. Isojen riistaeläinten kannanhoito vaikeutuu, kun maaseudulla väki vähenee ja seuratoiminta näivettyy.

”Nykymeno metsästysseuroissa on hitaan näivettymisen politiikkaa, kun uusien jäsenten pääsy seuraan estetään aktiivisesti. Seurojen pitäisi markkinoida esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, miten vieraskortin ostamalla pääsee jahtiin. Myös seurojen säännöt kaipaavat uudistuksia, sillä uudenlaiset jäsenkategoriat olisivat tarpeen. Talkootöitä tekeville jäsenille voisi määritellä muita halvemmat jäsenmaksut”, luettelee Laine muutostarpeita.

Hän toteaa, että tiukalla jäsenseulalla on aikanaan ollut perusteensa, ei enää.

”Aikana ennen metsästysseuroja monet riistaeläinkannat olivat tuhon partaalla kovan metsästyspaineen takia. Kun metsästysseuroja alettiin perustaa, tiukalla seulalla haluttiin suojella myös eläinkantoja.”

Metsästämässä käyvien metsästäjien määrään on saatava lisäys, se onnistuu, kun metsästysmahdollisuuksia on paremmin tarjolla ja joitakin riistaeläinkantoja kasvatetaan.

Laine sanoo heti kärkeen, että hirvimäärän lisääminen ei ole realistinen vaihtoehto. Mutta valkohäntäpeura- ja metsäkauriskannat voisivat olla nykyistä suuremmat.

”Riistaeläinkantoja tarkastellaan meillä aina vahinkojen kautta ja kantojen koon kasvattamista vastustetaan kategorisesti. Lukuun ottamatta hirveä tai villisikaa vahingot olisivat marginaalisia tai mielikuvituksen tuotetta.”

Vesilintuja voisi olla nykyistä enemmän, jos kosteikkojen ennallistamiseen ja rakentamiseen ohjattaisiin rahoitusta. Metsäkanalintujen elinympäristöjen kohennuksessa ja kantojen koon kasvattamisessa riistametsänhoito on avainasemassa. Villi­sikojen lisääntyminen tulee estää tehokkaasti.

Laine painottaa, että riistastrategian suunnittelussa on maanomistajien oltava aktiivisesti mukana.

”Maanomistajapiireissä on runsaasti henkilöitä, jotka eivät jaa sidosryhmäkeskusteluissa maanomistajia edustavien näkemyksiä. Järjestönäkemys ei edusta koko maanomistaja­kunnan näkemystä.”