Vuoden eräkoira on pohjanpystykorva Onni – ”Onni on ollut nimensä veroinen”
Vuoden eräkoira -titteli meni tänä vuonna Mauri Kumpulaisen omistamalle pohjanpystykorva Onnille, joka on pärjännyt hyvin jo vuosikymmenen sekä kokeissa että metsällä.
Pohjanpystykorvia käytetään pääasiassa metsäkanalintujen metsästykseen, mutta ne ovat edelleen tehokkaita turkisriistan metsästyksessä ja pysäyttävät myös hirven. Kuva: Mauri KumpulainenKennelliiton valintaperusteiden mukaa Onni on upea esimerkki pitkäikäisestä metsästyskaverista, joka on ollut omistajalleen iloa tuottava eräkoira ajasta ja paikasta riippumatta.
Kennelliitto valitsi vuoden eräkoiran ensimmäistä kertaa vuonna 1980. Valintaprosessissa rotujärjestöt tekevät ensin esityksensä, joista valitaan metsästyskoirana ja metsästyskoirakokeissa annettujen näyttöjen perusteella vuoden eräkoira.
Kennelliiton tiedotteessa todetaan, että vuoden 2024 eräkoiraksi oli paljon hyviä ehdokkaita, mutta Onni erottui muista pitkään kestäneellä urallaan sekä kokeissa että metsästyksessä.
Onni on pitkällä koeurallaan onnistunut säilyttämään korkean tasonsa sekä saavuttamaan kokeissa ja kilpailuissa huipputuloksia. Onni on esimerkiksi osallistunut pohjanpystykorvien Suomenmestaruuskilpailuun peräkkäin kymmenen vuoden ajan.
Metsässä Onnin työskentely on eleetöntä ja rauhallista. Aistejaan se käyttää kokonaisvaltaisesti, varsinkin haju ja kuulo pelaavat yhteen hyvin.
Onnin tulee vain antaa tehdä rauhassa työtään, ja odottaa sen haukkua.
”Pitkään kestävä yhteistyö koiran ja ohjaajan välillä on metsästyskoiralle huomionarvoinen ominaisuus”, perusteli Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunnan esittelijä-sihteeri Hannu Liedes.
Onnin omistaja Mauri Kumpulainen kuvailee koiraansa todella helpoksi tapaukseksi, joka on rohkea, tasapainoinen, kiltti, tottelevainen ja valtavan riistaintoinen. Onni yllätti omistajansa jo kolmen kuukauden ikäisenä ensimmäisellä metsästysreissulla Ruotsiin. Ollessaan tutustumassa tulevaan työmaahansa, täräytti Onni ilmoille pätevän teerihaukun.
Varsinaisen koeuransa Onni aloitti heti yhdeksän kuukautta täytettyään. Tuolloin se osallistui linnunhaukkukokeisiin saavuttaen heti AVO 1 -tuloksen. Onnin arvokisaputki alkoi vuoden iässä vuonna 2013. Putkesta on tullut pitkä ja katkeamaton, sillä Onnilla on takanaan jo kymmenen SM-kilpailua, joista se nappasi uransa kruunuksi mestaruuden viime vuonna.
Varmuus on ollut Onnin vahvuus koe- ja metsästysreissuilla ympäri Suomea, ja se on tehnyt tulosta myös heikommissa maastoissa ja olosuhteissa. Onnin haku on Kumpulaisen mukaan tarkoituksenmukaista ja tarkkaa.
Myös Onnin jälkeläiset ovat menestyneet koekentillä. Niistä useat ovat saavuttaneet käyttövalion arvon ja mitalisijoja SM-kilpailuissa. Onnin omana SM-mestaruusvuonna 2023 sen jälkeläiset sijoittuivat samassa kisassa kolmanneksi ja neljänneksi.
”Päivääkään en vaihtaisi pois. Paljon on yhdessä koettu ja nähty, matka on ollut vaivatonta ja helppoa. Onnille on varattu metsästyspäiviä niin kauan kuin tassu nousee”, Kumpulainen kertoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






