Sänkykauppa käy Kiinassa – “Tuskin ihmiset vanhojen hetekoiden kanssa muuttavat tornitaloihin”
Suomalainen kuusipuu kelpaa Kiinan huonekaluteollisuudelle. Erityisesti lasten sänkyjen valmistus on lisääntynyt.
Kiinalaiset puualan vieraat tutustuivat tällä viikolla puun käyttöön monipuolisesti. Kuvassa Pudasjärven hirsikampus. Kuva: Pekka FaliTiukasta syntyvyyden säännöstelystä tunnettu Kiina on kuluvan vuoden alusta alkaen sallinut avioparien hankkia laillisesti kaksi lasta. Vielä viime vuonna maassa harjoitettiin yhden lapsen politiikkaa.
Suomalaisen sahatavaran vientiä edistävän Wood from Finlandin ohjelmapäällikkö Jyrki Mantere Finprosta kertoo, että muutos on kiihdyttänyt erityisesti huonekaluteollisuutta. Se taas piristää suomalaisten sahayritysten näkymiä.
"Lasten huonekalujen ja sänkyjen valmistus on kasvanut kovasti", Mantere kertoo.
Huonekaluteollisuutta ei kannattele pelkästään orastava vauvabuumi, vaan Kiinassa myös elintason nousu ja kaupungistuminen avittavat huonekalukauppaa.
"Tuskin ihmiset vanhojen hetekoiden kanssa muuttavat tornitaloihin."
Kiinalaisia sahatavaran jalostuksen ammattilaisia China Wood Protection Industry Association -yhdistyksestä tutustui Sahateollisuuden vieraina suomalaisiin saha- ja jatkojalostusyrityksiin tämän viikon ajan.
Tänään perjantaina yhdistykset allekirjoittavat yhteistyösopimuksen, joka Mantereen mukaan auttaa molempia osapuolia tietojen vaihdossa ja tutuiksi tulemisessa.
Kiinalaisella CWPIA-yhdistyksellä on merkittävä rooli, kun maahan ollaan luomassa standardeja ja normeja puurakentamisessa.
Huonekaluteollisuuden lisäksi Suomi yrittää viedä ideoita puun monipuolisesta käytöstä muillekin teollisuudenaloille.
"Sisäverhous, puulattiat, ikkunat, ovet", Mantere luettelee.
Mantereen mukaan suomalaiset vientiyritykset odottavat kieli pitkällä, miten puurakentamismääräykset kehittyvät Kiinassa.
Kiinan hallitus julkaisi vuosi sitten suunnitelman vihreän rakentamisen edistämiseksi.
Vihreillä rakennusmateriaaleilla tarkoitetaan tuotteita, joiden käytöllä voidaan pienentää tuotteiden ympäristövaikutuksia ja vähentää luonnonvarojen kulutusta tuotteiden koko elinkaaren aikana.
Kiinan tavoitteena on, että vuonna 2018 vihreiden rakennusmateriaalien osuus rakentamisessa nousee 30 prosenttiin ja vihreän rakentamisen osuus 50 prosenttiin koko rakentamisen määrästä. Korjausrakentamista kasvatetaan 80 prosenttiin.
"Tämä on iso juttu. Se tuo laajasti uusia mahdollisuuksia puurakentamiseen ja puun ja betonin tai teräksen yhdistämiseen rakentamisessa."
Suomalaiset toivovat, että kiinalaiset saavat vierailusta vinkkejä puun monipuolisista mahdollisuuksista rakentamisessa ja ideoita omiin investointeihinsa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
