Sahatavaranvienti Venäjälleei innosta
Mekaaninen metsäteollisuus ei innostu Venäjän Maailman kauppajärjestön (WTO) jäsenyydestä, kirjoittaa Idän metsätieto.
Byrokratia ja korruptio koetaan päällimmäisiksi viennin haasteiksi. Vaikeudet kotimaisessa toimintaympäristössä heijastuvat myös yritysten kiinnostukseen Venäjän vientiä kohtaan.
Toisaalta suomalaisten tuotteiden hintakilpailukyky ei tällä hetkellä ole riittävä Venäjän markkinoille.
Venäjällä kilpailu metsäteollisuudessa on jo kovaa ja tulee todennäköisesti vielä kiristymään WTO-jäsenyyden myötä.
Vaikka WTO-jäsenyyden koetaan kasvattavan Venäjän markkinavetovoimaa, mekaanisessa metsäteollisuudessa sen suorat vaikutukset koetaan vain neutraalina kehityksenä.
Pientoimijavaltaista mekaanista metsäteollisuutta vaivaavat myös kontaktien puute ja kulttuurihaasteet. Verkostoitumattoman yrityksen on usein vaikea löytää paikallisia yhteistyökumppaneita.
Suomalaisten metsäteollisuustuotteiden kokonaisvienti Venäjälle vastaa noin 600 miljoonaa euroa. Suurin osa viennistä koostuu paperiteollisuuden tuotteista, lähinnä paperista ja kartongista.
Mekaanisen metsäteollisuuden idän vienti on ollut vaatimatonta.
Viime vuosina vienti on ollut noin 10 000 kuution luokkaa, joka vastaa noin kolmea prosenttia alan kokonaisviennistä. Tuotteet ovat pääsääntöisesti olleet jalostusarvoltaan matalia, kuten sahatavaraa ja vaneria.
Idän metsätiedon julkaisema artikkeli perustuu Maria Pirttilahden pro gradu -työhön.
MT
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
