Villa Valtasesta vuoden hirsirakennus
Teollisesti valmistetulle hirrelle on avautumassa mahdollisuuksia myös suurimittakaavaisessa rakentamisessa.Rovaniemen pohjoispuolelle loma-asunnoksi rakennettu Villa Valtanen valittiin torstaina vuoden hirsirakennukseksi. Talon on suunnitellut arkkitehti Lauri Louekari .
”Hirsisetin valmistama lomamaja edustaa suomalaista puuarkkitehtuuria parhaimmillaan”, kilpailun raati perusteli.
Kunniamaininnan saivat Honkarakenteen Myllypuron Tara ja Honkatalojen Custom Home. Molemmat kohteet sijaitsevat Helsingissä.
Hirsitaloteollisuus ry:n järjestämän kilpailun tarkoitus on esitellä suomalaisen hirsiarkkitehtuurin innovatiivisia ratkaisuja ja tuoda esille hirren monipuolisuutta.
”Puurakentamiselle ja suomalaiselle teollisesti valmistetulle hirrelle on avautumassa mahdollisuuksia myös suurimittakaavaisessa rakentamisessa”, kilpailun raadissa toiminut, valtakunnallista puurakentamisohjelmaa koordinoiva Markku Karjalainen kertoo.
”Tästä hyviä esimerkkejä ovat Kuopioon vasta valmistunut hirsinen päiväkoti ja Pudasjärvelle vireillä oleva massiivipuinen koulurakennus.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

