Mäntytukin suosio pitää
Puukauppaa käydään edelleen järeillä talvileimikolla. Mäntytukki on suosituin puutavaralaji, sillä mäntysahatavara käy kuusta paremmin kaupaksi.
Puukauppoja solmittiin viime viikolla jonkin verran viimevuotista enemmän. Metsänomistajat myivät Metsäteollisuus ry:n jäsenille 672 569 kuutiota puuta.
Puukaupan vauhdissa on maakunnallisia eroja. Etelä-Pohjanmaalla puukauppa heräilee joulutauon jälkeen. Leimikoiden rajaus alkoi vuoden alussa ja nyt ensimmäiset kaupat on solmittu.
”Ostajille näyttää mahtuvan edelleen tukkileimikoita talven korjuuseen. Harvennuspuun kysyntä ei ole yhtä hyvää”, kertoo toiminnanjohtaja Jussi Parviainen Lakeuden metsänhoitoyhdistyksestä.
Parviaisen mukaan mäntytukki on säilyttänyt asemansa halutuimpana puutavaralajina. Se on selvästi kuusta suositumpaa ja siitä myös maksetaan enemmän.
Mäntytukin hinta on alkuvuonna pysynyt Etelä-Pohjanmaalla ennallaan ja kuusen on jonkin verran noussut. Ero männyn hyväksi on silti melkein pari euroa kuutiolta.
”Meillä tuli hintaporras, kun osto siirtyi talvileimikoihin. Sen jälkeen on ollut tasaista”, vahvistaa Parviainen.
Muualla mäntytukin kantohinta on ollut hienoisessa laskussa ja kuusen hinta on pysynyt lähes ennallaan.
Kilpailu tukista kovenee kesää kohti mentäessä. Märkä syksy söi kelirikkoleimikoiden varannot, joten sellaisia tuskin yhdellekään ostajalle jäi varastoon.
Kuitupuusta koivu on havupuuta halutumpaa. Myös energiapuu käy hyvin kaupaksi.
”Turpeesta on ollut pulaa. Energiapuun käyttäjät varmaan varautuvat siihen, että myös tulevasta turpeennostokaudesta tulee kostea”, arvelee Parviainen.
Korjuukelit ovat kohtalaiset. Talvi alkoi aikaisin, mikä pidentää kautta. Vuoden vaihteen tienoilla suojajakso täytti eteläpohjalaiset ojat vedellä, mutta sen jälkeen sää on pysynyt korjuun kannalta hyvänä.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
