Hirvivahinkojen määrä lähes kolminkertaistui
Tuhokorvaukset nousevat 1,4 miljoonaan euroon.Hirvieläinten aiheuttamia metsävahinkoja korvataan metsänomistajille tänä keväänä noin 1,4 miljoonalla eurolla. Korvausten määrä on lähes kolminkertainen edellisvuoteen verrattuna.
Metsäkeskuksen mukaan metsänomistajat hakivat vilkkaasti korvauksia hirvituhoista. Metsäkeskus arvioi hirvivahinkoja 3 559 hehtaarin alalla koko maassa, josta korvattavaa pinta-alaa oli 3 029 hehtaaria.
Hirvivahinkojen korvausmäärät kasvoivat eniten Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. Korvauksia maksetaan edellisvuotta enemmän myös pahoilla hirvituhoalueilla Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.
Hirvivahinkoasetukseen tuli muutoksia viime vuoden toukokuussa, mikä selittää osaltaan korvausmäärien kasvua. Hirvivahinkojen arviointia ja korvausten laskentatapaa uudistettiin, mikä osaltaan innosti metsänomistajia hakemaan korvauksia.
"Korvausten laskennassa otettiin käyttöön uudet taimikonarvotaulukot ja puutavaralajien hinnat, ja vahinkoja alettiin mitata arviointikäynneillä vain kasvatettavaksi tarkoitetuista puuntaimista. Näin korvataan vain todellinen vahinko", kertoo metsäneuvoja Heikki Kuoppala.
Reilun vuosikymmenen aikana hirvituhokorvauksia on maksettu eniten vuonna 2006, jolloin korvausten kokonaismäärä oli 5,1 miljoonaa euroa. Sen jälkeen korvausmäärät ovat olleet laskusuunnassa vuoteen 2016 saakka. Hirvivahinkokorvaukset maksetaan maanomistajille touko-kesäkuussa. Korvausrahat tulevat valtion varoista, jotka kertyvät metsästäjien hirvilupamaksuista.
Hirvituhoja esiintyy tyypillisesti noin kolmen metrin mittaisissa mäntytaimikoissa. Metsänomistajat voivat hakea korvausta hirvituhoista Metsäkeskuksesta. Korvausta maksetaan, kun vahinkokriteerit täyttyvät ja tuhojen laajuus ylittää 170 euron korvauskynnyksen.
Metsäkeskus perii hirvivahinkoarvioinnista metsänomistajilta vähintään 150 euron maksun. Arviointikustannuksen saa takaisin, jos vahinkojen korvauskynnys täyttyy.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

