Sää viileni: Sinileväkukintoja on nyt hieman tavallista vähemmän suurimmassa osassa maata
Viilentyneen sään johdosta sinilevätilanne vesistöissä on vakiintunut edellisviikon tasolle.
Sinilevän määrä vesistöissä runsastui lämpimän jakson seurauksena. Kuvituskuva. Kuva: Markku VuorikariLämpimän sään johdosta vesistöissä runsastunut sinilevän määrä on pysynyt tasaisena tai jopa hieman vähentynyt viileämmän sään seurauksena ilmenee Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tiedotteesta.
Sisävesien tilanne on nyt hieman keskimääräistä parempi, sillä viime päivien viileä ja tuulinen sää on laskenut järvivesien lämpötilaa.
Sinileväseurannan havaintopaikoilla tilanne on pysynyt viime viikon tasolla tai paikoittain jopa parantunut.
Säätilan muutos on hillinnyt sinilevien kasvua, vähentänyt sinileväkukintoja ja sekoittanut sinilevälautat veteen. ”Tällä hetkellä sinileväkukintoja esiintyy hieman ajankohdalle tyypillistä vähemmän suurimmassa osassa maata”, Syke kertoo.
Havaintopaikoilta kerättävän tiedon mukaan järvien pintalämpötila on maan etelä- ja keskiosissa pääosin 20–24 astetta, maan pohjoisosassa 16–19 astetta ja käsivarren Lapissa alle 16 astetta.
Päättynyt hellejakso loi rannikolla ja avomerellä suotuisat olosuhteet sinilevän kehittymiselle. Sinilevähavaintojen määrä merialueilla ei ole huomattavasti muuttunut viime viikosta, mutta Saaristomeren ja Suomenlahden rannikoilla on tehty edellisviikkoon verrattuna enemmän havaintoja.
Navakka tuuli on sekoittanut pinnanläheisiä sinilevälauttoja, joita on havaittu alkuviikosta erityisesti Suomenlahdella ja Saaristomeren itäosissa. Selkämerellä sinilevää on havaintojen perusteella veteen sekoittuneena. Havainnot leväkukinnoista on tehty pääosin avomeren puolelta.
Meriveden lämpötila ei ole huomattavasti muuttunut viime viikosta. Ilmatieteen laitoksen meripalvelujen mukaan meriveden pintalämpötila on Perämerellä 14–16 astetta, Selkämerellä 17–18 astetta, Saaristomerellä 18–19 astetta ja Suomenlahdella 17–19 astetta.
Satelliittihavaintoja levätilanteesta voi seurata päivittäin SYKE:n TARKKA-palvelusta ja omia havaintoja vesialueiden levätilanteesta pystyy kirjaamaan järviwiki-palvelussa.
Lue lisää:
Sinilevän määrä lisääntynyt – ”Tilanne on ajankohtaan nähden tyypillinen”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



