"Savonlinnan järvialueen talvinuottauskulttuuri ansaitsisi päästä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon", sanoo kulttuuriantropologian emeritusprofessori

"Näyttely ja kirja ovat hätähuuto järvikalan ekologisten, taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuurillisten arvojen puolesta", toteaa näyttelyn komissaari kulttuuriantropologian emeritusprofessori Jukka Pennanen. Kuva: Saara Lavi

Näyttely on esillä entisessä Suomen järvikalastusmuseossa, talossa joka tunnetaan Kerimäellä Romu-Heikin talona. Viime viikolla näyttelyyn tutustuivat Miika ja Seija Koecher sekä Salma Juutelat. Kuva: Saara Lavi

Talvinuottaus on ollut tuhansia vuosia globaalisti yksi tärkeimpiä kalastus- ja elinkeinomuotoja. Tänä päivänä Puruveden ja Pihlajaveden alueella harjoitettu talvinuottaus on tämän perinnön elävä jatkumo, sanoo kulttuuriantropologian emeritusprofessori Jukka Pennanen.

"Savonlinnan järvialueen talvinuottauskulttuuri ansaitsisi päästä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon."

Pennanen on kirjoittanut yhdessä kalataloustieteen emeritusprofessori Hannu Lehtosen kanssa kirjan Suur-Saimaan järvikaksosista, Puruvedestä ja Pihlajavedestä, sekä niiden vesistöjen luonnosta, kalastosta ja kalastuskulttuurin historiasta sekä nykypäivästä.

Kirjan pohjalta koostettiin samanniminen näyttely, joka on vielä tämän viikon ajan esillä Kerimäellä entisen järvikalastusmuseon tiloissa.

"Näyttely ja kirja ovat hätähuuto järvikalan ekologisten, taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuurillisten arvojen puolesta", toteaa näyttelyn komissaarina toiminut Pennanen.

Hän haluaa taistella järvikalan puolesta, sillä ammattikalastus ja sen arvostaminen ovat alamaissa, vaikka elinkeino tuottaa ravintoarvoiltaan poikkeuksellisen terveellistä ja ympäristöystävällistä raaka-ainetta.

Kirjan ja näyttelyn toteutumiseen liittyi pitkään epävarmuuksia rahoituksen puutteen takia. Kun Eino, Elma ja Veikko Jumppasen säätiö myönsi Suomen 100-vuotisjuhla-apurahan Suomen järvikalastus- ja vesimuseosäätiölle, toteutus onnistui.

Puruvedellä oli 1500-luvulla enemmän nuottia kuin millään muulla järvellä Suomessa. Se oli erä- ja kaukokalastuskohde, jonne matkusti kausikalastajia: karjalaiset idästä ja kaakosta sekä savolaiset lounaasta kalojen kutuaikoina keväisin ja syksyin.

Muikkua on pyydetty järvillä ikiajoista lähtien kesänuottauksella. Talvinuottauksesta muotoutui viimeisenä ammattimainen kalastusmuoto.

Rahenuottausta eli talvista nuotanvetoa harjoitettiin kaikkialla Suomessa. Nuotalla pyydettiin suomukalaa eli lahnoja, ahvenia ja haukia.

Muikut oleskelivat talvipakkasilla syvänteissä nuotanvetäjien ulottumattomissa. Sitten vuonna 1912 kaksi pihlajaniemeläistä nuottamestaria rakensi ensimmäiset korkeat nuotat.

Nuotat olivat 12–15-metrisiä eli kaksi kertaa niin korkeita kuin kesänuotat ja ympärykseltään kesänuottaa suurempia.

Saalismäärät räjähtivät, kun muikkua päästiin nostamaan syvältä. 1950-luvulla nuottakuntia oli suurimmillaan yli 60, nyt talvinuottaa vetää enää kymmenisen porukkaa, Pennanen kuvailee.

Suur-Saimaan järvikaksoset -näyttely entisen järvikalastusmuseon tiloissa Puruvedentie 65, Kerimäki. Avoinna 25.8. asti klo 10–16.