Video: Kanalintusyksy 2018 oli mielenkiintoinen – pyyntiaika piteni, kannat elpyivät ja metsästäjät toivovat malttia
Syksy 2018 oli kanalinnustajille mielenkiintoinen. Kannat olivat elpymään päin, ja metsästäjät keräsivät ensimmäisiä kokemuksia pidennetyistä pyyntiajoista.
Lintukannat ovat olleet monella alueella laskentojen mukaan elpymään päin. Kuva: Panu Hiidenmies ja Olli KangasMetsästäjät ovat jo pitkään toivoneet vastuuta siirrettävän heille. Pitkän pyyntiajan uskotaan tasaavan pyyntipainetta. Ennen kaikkea se antaa harrastajille lisää mahdollisuuksia, mutta toki malttia pitää olla mukana.
Lintukannat ovat olleet monella alueella laskentojen mukaan elpymään päin, mutta syksyn mittaan moni metsästäjä on toppuutellut ja muistuttanut varovaisuudesta nousevan kannan aikaan.
Poikkeuksellisen kuuma ja kuiva kesä oli ilmeisesti kanalinnun poikasille suotuisa, koska lintupoikueet ovat monin paikoin olleet suuria, vaikka niitä vielä on ollut harvassa. Pieni pääoma ei mahdollistanut vielä kovaa nousua.
Syksyn aikana on taas linnustajapiireissä pohdittu syitä kannan kulloiseenkin kokoon.
Lintukannat vaihtelevat syklisesti, mutta näyttää siltä, että syklit eivät ole enää yhtä säännöllisiä kuin aiemmin.
Metsänhoitomenetelmät muokkaavat tehokkaasti etenkin metsälintujen elinympäristöjä, ja kaikki valistuneet riistaihmiset varmasti jo tietävät mustikan merkityksen ja ”hallitun hoitamattomuuden” suomat mahdollisuudet kanalintujen menestykselle.
Pienpedot ja suo-ojitukset ahmivat kanalintujen poikasia eivätkä kannat pääse nousemaan siten kuin ilman näitä muuttujia. Jahtikuksa vieraili myös länsinaapurin lintumailla. Siellä tilanne on parempi kuin kotimaassa.
Syksy on metsästyskoiria harrastaville linnustajille sitä hienointa aikaa ja jahdin lisäksi vuoden loppupuolisko täyttyy koirakokeista.
Jahtikuksa vieraili syksyn aikana jälleen useammissa lintukoirakokeissa ja pääsimme ihastelemaan sekä haukkuja, että seisontoja.
Jahtikuksa seurasi kotimaista pikinokkaa niin haukkukokeissa kuin metsojahdissakin. Punaturkkinen linnunlöytäjä on osa suomalaista pyyntikulttuuria, vaikka ei Unescon kulttuuriperintölistalle kelvannutkaan.
Katso myös:
Toimittaja Panu Hiidenmies ja Olli Kangas
Kuvaus Panu Hiidenmies ja Olli Kangas
Leikkaus Seppo Ahava
Tuotanto: Jahtikuksa Oy
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
