Tiesitkö? Tämä kuusilaji kasvaa itsestään tuuheaksi ilman leikkauksia

Tiesitkö? Joulukuusen taimet eivät yleensä olekaan suomalaisia ‒ taimet tuodaan tutusta kuusisuurvallasta
Joulukuusia myydään Suomessa vuosittain noin puolitoista miljoonaa. Perinteisen juhlan perinteinen suomalainen metsäkuusi pitää vuodesta toiseen pintansa – niitä on noin 80 prosenttia kasvatusmäärästä.
Erikoispuut – omorika, mustakuusi, pihdat ja douglaskuusi – ovat hallanarempia ja vaativampia kasvattaa Suomessa, mutta ne eivät usein varise yhtä herkästi ja saattavat sopia myös allergisille perinteistä kuusta paremmin, sanoo joulupuita Lohjalla 30 vuotta kasvattanut Pekka Koski.
Kasvatuksessa okakuusen etu on, että sitä ei tarvitse leikata muotoonsa. Myös metsämäntyä on kokeiltu Suomessa joulupuuna, mutta sen kysyntä on jäänyt vaatimattomaksi.
Kasvatettujen kuusten osuus on kasvanut nopeasti ja taimetkin ovat nykyään usein joulukuusenkasvatukseen erikseen jalostettuja. Kosken mukaan taimet ostetaan yleensä Tanskasta, ja jo niistä erottaa kauniin joulupuuhun sopivan tuuheuden.
Asiakkaiden vaatimukset joulupuille ovat nykyään moninaiset. Toiset arvostavat tiheää ja muotoon leikattua latvusta, toisten mielestä koristeet ja säännönmukaiset oksakiehkurat tulevat kauneimmin esiin hieman harvemmassa kuusessa. Neulasten pitää olla hyvän vihreät.
Jonkun olohuoneeseen mahtuu vain kapea puu, toisella tila sallii näyttävän oksiston. Puiden keskikoko on kuitenkin lyhentynyt selvästi entisajoista.
Tällä hetkellä erityisesti ruukkukuuset käyvät kaupaksi. Ne voi oikein säilytettyinä istuttaa keväällä maahan kasvamaan.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

Osaston luetuimmat
- Kun polttopuu homehtuu, syy voi olla suojauksessa ‒ Karin keksintö on saanut myönteisen vastaanoton
- Työntekijä kuoli tapaturmaisesti Kevätniemen sahalla – poliisi käynnisti esitutkinnan
- Video: Susi ja rajavartioston partio kohtasivat valtakunnan rajalla – nämä rajavartijan sanat saivat jolkottelijan ottamaan jalat alleen
- Metsänomistajan viisi tärkeintä uutista: Puuta menee yhä enemmän energiaksi, metsämaan hinta nousee, metsäkeskus myllerryksessä
- Björn Wahlroos kritisoi MTK-laista osuustoimintaa kovin sanoin uudessa kirjassaan – ”toukohousut” ja ”maajussit” mainittu
- IS: Kalastusta valvovan osakaskunnan vetäjä kavalsi yhteisön tililtä 44 000 euroa
- Video: Taisto teki ylivertaisen marjapoimurin, joka vetää puolukkaa jopa 100 litraa tunnissa – ”Lanka on niin kestävää, että sillä voisi lyödä villisikaa”