Kotimainen sahateollisuus kärsii Pohjois-Afrikan sodista
Kun satsataan sotimiseen, rahat eivät riitä lankkuihin.
Suomalaisahojen tuotanto on levännyt viime vuosina viennin varassa. Ruotsi on saanut kilpailuetua sekä myrskypuista että edullisesta valuuttakurssista. Kuva: Markku VuorikariViime vuosi oli sahoille tiukka. Vienti veti kohtuullisen hyvin, mutta vientihinnat putosivat. Tukin hinnat eivät joustaneet vastaavasti, mikä söi katteita.
Erityisen vaikeata oli kotimaisen kysynnän varassa toimivilla sahoilla. Rakentaminen pysyi vähäisenä, mikä pakotti rajoittamaan tuotantoa.
Sahojen lähtö uuteen vuoteen onkin epävarmalla pohjalla: rakentamisen nousu antaa edelleen odottaa itseään ja viennin tielle on tullut esteitä.
"Tällä hetkellä sahoilla on iso huoli männystä. Sen vienti Pohjois-Afrikkaan on vaikeutunut", kertoo toiminnanjohtaja Kai Merivuori Suomen Sahoista.
Vientiä jarruttaa pohjoisafrikkalaisten yritysten rahoituksen tiukkeneminen. Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä jatkuvat yhteenotot ja öljyn hinnan romahdus ovat vähentäneet sahatavaran kysyntää.
Esimerkiksi Egyptissä valuuttavarannot ovat huvenneet armeijan hankintoihin ja maan massiivisiin infrahankkeisiin. Samankaltainen tilanne on Algeriassa.
"Kuusen tilanne on pikkuisen parempi. Silti sitäkin on kertynyt liikaa varastoihin ja kisa vientikaupoista on kovaa", summaa Merivuori.
Myös varastojen kasvu jatkui. Ne ovat täyttyneet vuoden 2014 puolivälistä. Myymättä on etenkin heikkolaatuista sahatavaraa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
